• Yaralla heikko alkuvuosi, vaikka energiakustannukset laskivat ja lannoitteiden myynti kasvoi

    Yaran tammi-maaliskuun tulos laski, huolimatta siitä, että kokonaistoimitukset kasvoivat yhteensä 12 prosenttia ja peräti 37 prosenttia vuoden 2023 ensimmäisestä kvartaalista.
    Kuvituskuva Yaran Uudenkaupungin tehtaalta.
    Kuvituskuva Yaran Uudenkaupungin tehtaalta. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Talous
    26.4.202412:01
    Piia Lehojärvi

    Norjalainen lannoitejätti Yara teki vuoden ensimmäisellä kvartaalilla 16 miljoonan dollarin nettotuloksen. Vuonna 2023 tammi-maaliskuun nettotulos oli 105 miljoonaa dollaria.

    Lisää aiheesta
    • Yaran tulos on kääntynyt laskuun. Viime vuonna yhtiö teki erittäin hyvää tulosta.

      Maatalous | Yaran tulos heikkeni, lannoitteiden myyntihinnat ja -määrät pienenivät alkuvuonna

    Viime vuotta heikompi ensimmäisen kvartaalin tulos selittyy pienemmillä katteilla ja alhaisemmilla myyntihinnoilla, vaikka energiakustannukset laskivat ja toimitukset kasvoivat, kertoo Yara tulostiedotteessaan.

    Viime vuonna ensimmäisellä kvartaalilla Yaran toimitukset jäivät heikoiksi. Kokonaisuudessaan toimitusten määrä kasvoi 12 prosenttia viime vuoden tammi-maaliskuuhun verrattuna. Kasvua tuli eniten Euroopassa, peräti 37 prosenttia, mitä ennustettiin jo viime vuonna. Myös Aasia kasvoi, ja nämä kaksi kompensoivat Amerikkaa, johon toimitettiin 10 prosenttia vähemmän lannoitteita viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

    Yaran ensimmäisen kvartaalin tulot ja muut tuotot olivat 3,314 miljoonaa dollaria eli noin tämän vuoden ensimmäisellä kvartaalilla, kun ne vuosi sitten olivat 4,161 miljoonaa dollaria.

    Liiketoiminnan tuotot olivat 149 miljoonaa dollaria ja vuosi sitten 199 miljoonaa dollaria. Käyttökate laski 489 miljoonasta dollarista 435 miljoonaan dollariin.

    Lisää aiheesta
    • Kotimaassa lannoitekuljetukset viljelijöille eivät olleet lakon piirissä ja tavara on liikkunut koko ajan.

      Maatalous | Lannoitetuotantoa ajettiin hetkittäin alas lakkojen aikana – kevät näkyy nyt tilausmäärissä

    • Viljelijät ostivat kahtena edellisenä vuotena selvästi tavallista vähemmän lannoitteita, koska niiden hinnat olivat ennätyskorkeat.

      Maatalous | Yara: Viljelijät ostaneet lannoitteita kymmeniä prosentteja viime vuotta enemmän

      Tilaajalle
    • Yaran hallitus ehdottaa osingoksi 5 Norjan kruunua osakkeelta. Se on noin 0,44 euroa.

      Talous | Lannoitejätti Yaran tulot sukeltavat – osinko kutistuu murto-osaan

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle