• Kuivuri on nykyään yksilöllinen ja tilakohtainen investointi, eikä sitä osteta enää suoraan hinnastosta − kuivurimyyjä kertoo, miksi näin on

    Valmistajan rooli kuivuri-investoinneissa on jo pitkään ollut iso, joten siirtyminen suoramyyntiin oli Antti-Teollisuudelle luonteva askel.
    Tilaajalle
    Antin viljankäsittelylaitteistojen, kuten kuivureiden, myynnistä vastaavat nykyisin firman omat alueelliset myyntipäälliköt.
    Antin viljankäsittelylaitteistojen, kuten kuivureiden, myynnistä vastaavat nykyisin firman omat alueelliset myyntipäälliköt. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Kasvintuotanto
    15.7.202617:00
    Arto Takalampi

    Antti-Teollisuus siirtyi heinäkuun alusta viljankuivauslaitteistojen suoramyyntiin, kun pitkäaikainen myyntiyhteistyö Hankkijan kanssa päättyi.

    Antin maatalousliiketoiminnan myyntijohtaja Juho Urkko vakuuttaa, etteivät muutoksen vaikutukset näkyneet asiakkaalle.

    ”Heinäkuun alusta kaikki jatkui entisellään eli myynnissä ovat tutut henkilöt eikä myöskään muissa toiminnoissa tapahtunut muutoksia. Laskun yläkulmassa vain logo on vaihtunut”, hän tiivistää.

    Jatkossa viljankäsittelylaitteistojen, kuten kuivureiden, myynnistä vastaavat Antin omat alueelliset myyntipäälliköt. Käytännössä kuivurihankkeiden suunnittelu ja myynti ovat kulkeneet jo aiemminkin pitkälle heidän kauttaan.

    ”Isompien kuivurikohteiden volyymit ovat laskeneet 2000-luvun alkuun verrattuna huomattavasti. Vastaavasti kuivureiden koko on kasvanut ja laitteistoista on tullut entistä teknisempiä.”

    Juho Urkko

    Suoramyyntiin siirtymisen taustalla on Urkon mukaan kaksi samaan suuntaan johtanutta trendiä: markkinat ovat supistuneet ja viljankäsittely on nykyisin tarkkaa projektiosaamista.

    ”Isompien kuivurikohteiden volyymit ovat laskeneet 2000-luvun alkuun verrattuna huomattavasti. Vastaavasti kuivureiden koko on kasvanut ja laitteistoista on tullut entistä teknisempiä.”

    Urkko havainnollistaakin, että nykyinen kuivuri on yksilöllinen ja tilakohtainen merkittävä investointi, jossa haetaan eri toteutusvaihtoehtoja. Enää ei pakettikuivaamoa osteta yhdellä istumalla suoraan hinnastosta.

    ”Asiakastarpeet ovat moninaisia, ja tarjoamme ratkaisuja kaikkiin tarpeisiin, sekä isoihin, mutta myös pienempiin kohteisiin.”

    Kun valmistajan rooli on ollut iso jo pitkään kuivuri-investoinneissa, siirtyminen suoramyyntiin oli hänen mukaansa luonteva viimeinen askel.

    ”Näin asiakasta ja hänen tarpeitaan pystytään palvelemaan entistä paremmin. Asiakkaille tuotettu lisäarvo syntyy meidän myyntipäälliköiltä.”

    Kuivuri-investoinnit ovat pitkäkestoisia projekteja. Käytännössä Antin myyntipäälliköt tekevät nyt suunnittelua ja sopimuksia ensi vuoden projekteista.

    Kesäkuun loppuun mennessä sovitut kohteet toimitetaan ja laskutetaan nykyiseen tapaan. Varaosien saatavuus on turvattu Hankkijan kautta vielä kuivauskauden 2026 ajan, jonka jälkeen varaosapalvelu keskittyy Antin tehtaalle.

    Asiakkaiden käytössä on jatkossakin sama Antti-kuivuriasentajien verkosto kuin aikaisemminkin.

    Lisää aiheesta
    • Jukka Kallio-Kujala halusi kuivuriin riittävän automatiikan. Optima 2.0 ohjauskeskuksessa on täyttö- ja tyhjäysautomatiikka, vaaka sekä etävalvonta.

      Viljelijän arki | Oma viljankuivuri tuli tarpeeseen Kallio-Kujalan maitotilalla: ”Usein yöunet jäivät vähiin”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    viljankuivaus
    kuivuri
    maatalous
    Antti-Teollisuus
    suoramyynti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle