• Hintojen nousu ei tarkoita tuottajien tulojen kasvua – tuontiperuna laskee menekkiä

    Varhaisperunatuottajat toivovat, että Tilastokeskus huomioisi kuluttajahintojen muodostumisen kokonaisvaltaisemmin tulevassa viestinnässään. Kuluttajahintojen nousu ei tarkoita sitä, että tuottajan palkkapussiin jäisi enemmän rahaa.
    Varhaisperunan tuottajahinta on ollut viime aikoina laskussa. Kuvituskuva.
    Varhaisperunan tuottajahinta on ollut viime aikoina laskussa. Kuvituskuva.  Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    18.7.202604:00
    Aapo Nieminen

    Varhaisperunatuottajien mielestä Tilastokeskuksen 14.7. julkaisema kuluttajahintaindeksiä koskeva tiedote antaa virheellisen kuvan alan markkinatilanteesta, tiedottaa Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK.

    Tilastokeskuksen tiedotteesta muodostuneen kuvan perusteella kuluttajahintojen nousu olisi johtunut tuotannon olosuhteista, mikä ei tuottajien mukaan vastaa markkinoiden todellista tilaa.

    Varhaisperunan tuottajahinta laski vuoden takaisesta keskimäärin noin 20 prosenttia. Samalla kotimaisen perunan menekki on ollut heikolla tolalla, mihin on vaikuttanut muun muassa tuontiperunan lisääntynyt saatavuus.

    Tuottajat ovat joutuneet viime aikoina tilanteeseen, jossa saatu hinta ja kysyntä ovat laskeneet. Samalla vähittäishintakaan ei ole ollut viime vuotta korkeammalla tasolla, tuottajat arvioivat.

    Hinnan muodostumiseen ruokaketjussa vaikuttavat maataloustuottajan saaman hinnan lisäksi ainakin elintarviketeollisuuden kustannukset, kaupan hinnoitteluratkaisut ja markkinatilanne, jotka eivät kehity aina samansuuntaisesti.

    Tämän vuoksi kuluttajahinnan nousu ei välttämättä näy tuottajan tulojen kasvuna.

    Varhaisperunantuottajat toivovatkin, että Tilastokeskus huomioisi tulevassa viestinnässään kokonaisvaltaisemmin myös muut ruokaketjuun vaikuttavat tekijät arvioidessaan elintarvikkeiden kuluttajahintojen kehitystä.

    Lisää aiheesta
    • Kauppa | Video: Maataloustuottajalla meni kuppi nurin ruotsalaisista varhaisperunoista

      Tilaajalle
    • Hintaero suomalaisen ja ruotsalaisen varhaisperunan välillä voi olla kaupassa moninkertainen. ”Ihmiset toki katsovat mihin rahansa laittavat, mutta kotimaista ei aina edes oteta tarjolle”, sanoo varhaisperunatoimikunnan puheenjohtaja.

      Kasvintuotanto | ”Ruotsalainen peruna valtaa tiskit” – kotimainen varhaisperuna ajautui yllättävään ahdinkoon

    • Hellävaraisesti korjattua peruna säilyy jääkaapissa vaikka viikon, Roger Lindroos sanoo. ”Vuosia sitten visioni oli, että kaikkien perunoiden olisi oltava tällaisia.” Yhteensä perunaa viljellään tilalla 12 hehtaarilla.

      Kasvintuotanto | Onko tässä perunoiden ”Rolls-Royce”? Varhaisperunaa nostetaan erityistekniikalla Paraisilla

    Artikkelin aiheet
    varhaisperuna
    tuontiperuna
    kuluttajahinta
    tuottajahinta
    MTK
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia