• Maatalouden investoinneissa käänne positiiviseen

    Navettarakentamisen piristyminen näkyy, kun useat suuret hankkeet ovat nytkähtäneet liikkeelle. Korkojen rauhoittuminen on avannut ovia rahoitukselle ja palauttanut uskoa alan tulevaisuuteen, mutta tie takaisin normaaliin on yhä kesken.
    Tilaajalle
    Maitokourimon tilalle Saloon valmistuu syyskuussa uusi hiehopihatto. Se on ollut yksi tyypillinen rakentamisen ”hiljaisen ajan” hanke maatiloilla.
    Maitokourimon tilalle Saloon valmistuu syyskuussa uusi hiehopihatto. Se on ollut yksi tyypillinen rakentamisen ”hiljaisen ajan” hanke maatiloilla. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Rakentaminen
    2.8.202405:00
    Piia Lehojärvi

    Maatalouden asiantuntijat kertovat, että maatilojen isoja investointeja on lähtenyt toden teolla liikkeelle tämän vuoden aikana.

    Viimeiset kolme vuotta ovat olleet hiljaista aikaa rakentamisessa. Navettainvestointeja jarruttivat Valion vuonna 2021 asettamat tuotantokiintiöt sekä rakentamiskustannusten nousu, sanoo Miika Karhumaa. Hän toimii NHK:lla rakentamispuolella projektipäällikkönä.

    ”Kun rakentamiskustannukset laskivat, lähtivät korot nousuun”, kertaa 4d Barnin arkkitehti Jouni Pitkäranta.

    Maitokiintiöt eivät tällä hetkellä rajoita käynnissä olevia navettahankkeita, sanoo NHK:n Miika Karhumaa.
    Maitokiintiöt eivät tällä hetkellä rajoita käynnissä olevia navettahankkeita, sanoo NHK:n Miika Karhumaa. Kuva: Miika Karhumaa

    Suurin syy piristyneeseen investointitahtiin on ollut korkotilanteen rauhoittuminen.

    Synkin vuosi navettarakentamisessa oli viime vuonna. Silloin uusia parsipaikkoja tuettiin vain noin 1 300 kappaleen verran. Määrän pitäisi Pitkärannan käsityksen mukaan olla noin kolme- tai neljäkertainen, jotta maidontuotanto pysyisi Suomessa nykyisellä tasolla.

    Merkittävää korjausvelkaa ei asiantuntijoiden mukaan ole vielä syntynyt, mutta nyt on kriittistä saada aloitettuja hankkeita maaliin.

    ”Toisaalta se, että maitokiintiöt eivät rajoita nyt käynnissä olevia hankkeita, kielii maitomäärien laskusta eli investointivelkaa on ehtinyt jo hieman muodostua”, pohtii Karhumaa.

    4d Barnin arkkitehti Jouni Pitkäranta on huomannut, että intoa ja tahtoa rakentamiseen löytyy maatiloilta aiempaa enemmän. Arkistokuva viime vuodelta.
    4d Barnin arkkitehti Jouni Pitkäranta on huomannut, että intoa ja tahtoa rakentamiseen löytyy maatiloilta aiempaa enemmän. Arkistokuva viime vuodelta. Kuva: Taina Renkola

    Navettarakentamisen piristyminen näkyi Karhumaan mukaan jo viime vuoden loppupuolella. Monet uudisrakentajat pääsivät positiivisen luottolupauksen jälkeen jättämään investointitukihakemuksen syksyn hakukierrokselle, ja nämä hankkeet ovat päässeet tänä kesänä rakennusvaiheeseen.

    Työpöydillä on myös uusia hankkeita suunnitteilla reilusti aiempia vuosia enemmän, kertovat sekä Karhumaa että Pitkäranta.

    Aivan normaalissa investointitahdissa ei kuitenkaan vielä olla.

    ”Hiljaisempana aikana on saatu rahoitusta pienempiin hankkeisiin, kuten hiehopihattoihin, vasikkaloihin, saneerauksiin ja energiainvestointeihin.” Jouni Pitkäranta

    Suurin syy piristyneeseen investointitahtiin on ollut korkotilanteen rauhoittuminen. Monet tilat olisivat viime vuosien aikana halunneet rakentaa, mutta pankki ei ole myöntänyt rahoitusta.

    Nyt hankkeet ovat vihdoin alkaneet saada vihreää valoa rahoittajilta.

    Aivan laakereillaan ei investointi-intoisilla tiloilla kuitenkaan ole lepäilty.

    ”Hiljaisempana aikana on saatu rahoitusta pienempiin hankkeisiin, kuten hiehopihattoihin, vasikkaloihin, saneerauksiin ja energiainvestointeihin”, sanoo Pitkäranta.

    Tyypillisiä ratkaisuja ovat olleet esimerkiksi aurinkopaneelien asennus tai niin sanottu ”retrofit” eli vanhasta pihatosta tai parsinavetasta saneerattu robottipihatto.

    Uusia parsipaikkoja tuettiin hälyttävän pieni määrä viime vuonna. Arkistokuva navettaprojektista vuodelta 2020.
    Uusia parsipaikkoja tuettiin hälyttävän pieni määrä viime vuonna. Arkistokuva navettaprojektista vuodelta 2020. Kuva: Johannes Tervo

    Pitkäranta näkee, että investointeja on lähtenyt liikkeelle myös siksi, että monilla tiloilla usko alan tulevaisuuteen palautuu hiljalleen.

    ”Nähdään, että maitotuotteille on kysyntää edelleen. Tiloilla on osittain viimeisten vuosien aikana ollut ’rimakauhua’, eikä ole uskallettu lähteä investoimaan, vaikka rahoitus olisi järjestynyt. Oletetut tuotot eivät ole olleet riittävät riskiin nähden.”

    Myös koronan ja sodan myötä vahvasti keskusteluun nostettu huoltovarmuus on ollut hyvä asia investointien kannalta, Pitkäranta pohtii.

    ”Tietysti, juhlapuheet ovat juhlapuheita ja toivomme, että se näkyisi myös maitotilissä, mutta keskimäärin viljelijät tuntuvat olevan tulevaisuudenuskoisempia. Ainakin halua ja innokkuutta löytyy valtavasti.”

    Lisää aiheesta
    • Juhani Pitkärannan uudessa kylmäpihatossa on 40 hiehoa ja umpilehmää. Rakennuksen julkisivua ja pihaa viimeistellään vielä keväällä ja kesällä.

      Rakentaminen | Uusi kylmäpihatto hiehoille vapauttaa tilaa navetan puolelle – EU:n metsäkatoasetus ajoi hankkeen vastatuuleen vuosi sitten

      Tilaajalle
    • Joulukuussa käyttöönotetun uuden pihaton rakentamisurakan viimeistelytöissä riittää vielä tekemistä sisällä ja ulkopuolella.

      Maidontuotanto | Usko tulevaisuuteen nousi tuhkasta – uusi automatisoitu pihatto valmistui palaneen tilalle Sukevalla

    • Henna Tolonen ja Marko Tolonen kehittävät kotitilaansa tasaisin askelmerkein. Suunnitelmissa on erillinen hiehonavetta, ja se tullaan rakentamaan entisen kaavan mukaan omin voimin ja omista puista, sisarukset suunnittelevat.

      Rakentaminen | Uusi pihatto nousi kolmen sukupolven voimin

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    investoinnit
    navettarakentaminen
    maidontuotanto
    rahoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein