Mäkiset vaihtoivat raskaan lypsytyön sympaattisiin lampaisiin – kylmäpihatto muuttui helposti noin sadan uuhen lampolaksi
Heljä ja Asko Mäkinen luopuivat kuusi vuotta sitten lypsykarjasta ja hankkivat tilalle suomenlampaita. Ratkaisu osoittautui virkistäväksi.
Lypsylehmille vuonna 1995 rakennettu kylmäpihatto muuttui helposti noin sadan uuhen lampolaksi omalla työllä, kertovat muuramelaiset Asko ja Heljä Mäkinen. Kuva: Petri BlomqvistLypsäminen alkoi 30 vuoden jälkeen tuntua vähitellen liian raskaalta ja sitovalta. Kun samaan aikaan iskivät Venäjä-pakotteet, päätös luopua lypsylehmistä helpottui.
”Toisen palkka putosi pois, mutta työmäärä pysyi samana”, Asko Mäkinen kertaa maidontuotannosta luopumisen taustoja.
Vaihtoehtoja puntaroituaan muuramelaiset Heljä ja Asko Mäkinen päätyivät muuttamaan tilansa lammastilaksi vuonna 2016. Osa uuhista oli hankittu kasvamaan jo edellisenä vuonna ja tila säilyi lehmien lähdön jälkeen kotieläintilana.
”Tämä sopii hyvin kotieläintilaksi, sillä meillä on paljon pieniä nurmilohkoja, jotka olivat jo lehmien aikaan luomussa”, Asko Mäkinen sanoo.
Maidontuotannon kehittäminen karsiutui tulevaisuuden vaihtoehdoista sen suuren investointitarpeen vuoksi. Lihanautojen ja lampaiden välillä ratkaisuun vaikutti lampaiden koko ja helpompi käsiteltävyys sekä kevyemmät vaatimukset rakenteille.
Lypsylehmille vuonna 1995 rakennettu kylmäpihatto muuttui helposti noin sadan uuhen lampolaksi omalla työllä. Tila siirtyi samalla luomuun myös kotieläintuotannossa.
”Lammas sopii hyvin luomuun. Halusimme kasvattaa eläimiä jotka laiduntavat ja edistävät luonnon monimuotoisuutta”, Asko Mäkinen kertoo.
”Tulotaso tietysti putosi, mutta työmäärä väheni selvästi. Varmaan olemme paremmassa kunnossa nyt, kuin jos olisimme jatkaneet lehmien kanssa.” Heljä Mäkinen
Mielekkään lisän työhön toi suoramyynti, jossa kohtaa monenlaisia ihmisiä, sekä työn painottuminen kesällä ulos kuuman navetan sijaan. Kaikkiaan tuotantosuunnan vaihtaminen piristi.
”Välillä on tullut mieleen, että olisi pitänyt tehdä se aikaisemmin ja isommalla volyymillä”, Asko Mäkinen pohtii.
Ratkaisu sopi hyvin elämäntilanteeseen, jossa eläkeikään oli runsaat viisi vuotta. ”Velat oli maksettu ja lapset muuttaneet kotoa. Tulotaso tietysti putosi, mutta työmäärä väheni selvästi. Varmaan olemme paremmassa kunnossa nyt, kuin jos olisimme jatkaneet lehmien kanssa”, Heljä Mäkinen arvioi.
”Välillä on tullut mieleen, että olisi pitänyt tehdä se aikaisemmin ja isommalla volyymillä.” Asko Mäkinen
Kylmiltään Mäkiset eivät lampureiksi ryhtyneet. He tutustuivat erilaisiin lammastiloihin, lukivat ja kuuntelivat neuvojia sekä lampureita. Aloituseläimet valittiin huolella.
”Emme halunneet maksaa turhia oppirahoja. Lammas on märehtijä, mutta herkempi kuin lehmä. Ja työtä siinä on enemmän kuin usein kuvitellaan. Sitä ei pidä ajatella liian helppona”, Mäkiset toteavat.
Lammas tarvitsee laadukasta nurmirehua ja rehuarvoltaan useammanlaisia eriä. Mäkiset luopuivatkin lampaiden myötä laakasiilorehusta ja hankkivat paalaimen.
He neuvovat lammastaloutta harkitsevia perehtymään eri rotuihin ja omalle tilalle sopiviin tuotantotapoihin.
”Jos haluaa päästä karitsointikaudesta helpommalla ja selvitä vähemmällä väkirehumäärällä, kannattaa harkita liharotuja. Suomenlammas työllistää karitsointiaikaan paljon, mutta tuottaa eniten karitsoja sekä ihanaa villaa”, Heljä Mäkinen listaa.
”Heti ensimmäisiä keritessä jo huomasin, miten hieno tuote villa on.”
Eläkkeen lähestyessä Pukkimäen lammastilalla on enää noin 60 lammasta, joiden lähdön suunnittelu tuntuu haikealta.
”Ne ovat kivoja, sympaattisia hoidettavia.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
