
Atria Suomen tammi-kesäkuun liikevaihto oli 668,8 miljoonaa euroa, mikä on noin 75 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisellä vastaavalla kaudella. Liikevoitto Atria Suomessa oli 27,7, miljoonaa euroa.
Lihan tuottajahinnat olivat selvästi korkeammat kuin edellisvuonna. Toistaiseksi niihin ei kohdistu muutospaineita, mutta tilanne voi muuttua syksyllä viljan hintojen myötä.
”Satoon liittyy epävarmuutta, mikä voi luoda painetta tuottajahintoihin”, Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi sanoo.
Hän kertoi sika- ja siipikarjaketjujen olevan Atrialla hyvässä tasapainossa.
”Mutta naudanlihan tuotanto vähenee ja omavaraisuus siinä laskee, se on kiistatonta.”
Atrian puolivuosikatsauksen esitteli ensimmäistä kertaa kesäkuussa konsernin toimitusjohtaja aloittanut Kai Gyllström.
Hän kertoi, että keskittyy ensimmäisinä kuukausinaan etenkin liiketoimintaan ja ihmisiin tutustumiseen.
”Ideoita tulee paljon, mutta niitä lähdetään sitten työstämään tämän osaavan tiimin kanssa.”
Gyllström on tyytyväinen konsernin maksuvalmiuteen ja näkee lähitulevaisuudessa ”kaikki edellytykset onnistua”, vaikka toimintaympäristössä riittää myös epävarmuuksia. Vahvuuksia ovat muun muassa laaja tuotevalikoima ja tunnetut tuotemerkit.
Lähitulevaisuuden riskeihin Gyllström listasi palkka-, korko- ja raaka-ainekustannusten nousun lisäksi kuluvan satokauden lopputuleman sekä Suomessa viime päivinä päätään nostaneen lintuinfluenssan.
”Nyt on vain edelleen skarpattava toimissa, joilla lintuinfluenssaan on jo pitkään varauduttu”, totesi Ala-Fossi.
Atria Oyj:n tammi-kesäkuun liikevaihto oli 885,1 miljoonaa euroa. Se on noin 80 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla.
Kasvu johtui vertailukautta korkeammista myyntihinnoista ja vakaina pysyneistä myyntimääristä. Oikaistu liikevoitto parani 16,2 miljoonasta eurosta 20,9 miljoonaan euroon, ilmenee konsernin puolivuosikatsauksesta.
Liikevoiton kasvu perustuu etenkin vuoden ensimmäisen neljänneksen hienoon tulokseen, totesi Gyllström.
Myös huhti-kesäkuu sujui Atrialla pääosin hyvin, mutta jaksolle kohdistui ylimääräisiä kustannuksia Nurmon uuden siipikarjatehtaan ja Sköllerstan laajennusosan käyttöönotosta sekä palkkaratkaisuihin liittyvistä kertaeristä, Gyllström toteaa.
Nurmon uuden tehtaan pitäisi olla valmis vuoden kuluttua ja hanke etenee aikataulussa.
Taloudellinen taantuma on yhtiön mukaan muuttanut kuluttajakäyttäytymistä Atrian monipuolisen tuotevalikoiman kannalta suotuisaan suuntaan.
Vientitilanne on Atrian mukaan pysynyt viime aikoina melko ennallaan. Kiinassa hintataso on edelleen matala.