• Tulevaisuus voi tuoda Eurooppaan maitopulan: ”Näköpiirissä on useita tuotantoa rajoittavia tekijöitä”

    Isoilla maitomarkkinoilla, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, tuotanto on jopa miinuksella. ”Silti maailmanlaajuinen kysyntä kasvaa”, summaa maitoasiamies.
    Maidontuotannon kasvu näyttää taittuneen. Arkistokuva.
    Maidontuotannon kasvu näyttää taittuneen. Arkistokuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maidontuotanto
    26.6.202304:00
    Tuulikki Viilo

    Euroopassa maitotuotteiden hintojen pudotus näyttää tasaantuneen.

    Alkuvuonna lasku oli raju, tosin hinnoissa lähdettiinkin korkealta, summaa maitoasiamies Marjukka Mattio.

    Vaikka tavanomaisen maidon tuottajahinta Suomessa laski huhtikuussa, se oli yhä 19 prosenttia korkeampi kuin vuosi sitten. Taustalla vaikuttaa tuotantokustannusten nousu.

    Tulevaisuus voi kuitenkin tuoda tullessaan haastavan tilanteen eurooppalaisille maitomarkkinoille: maitovajeen.

    Mattio ei pidä mahdottomana, että maidosta voisi tulla jopa pulaa.

    Tutumpi uhka on ollut ylituotanto. Suomessa ylituotannon ongelmiin herättiin jo 1960-luvun voivuorten aikana.

    Euroopassa maitokiintiöt poistettiin vuonna 2015. Seuraavina vuosina nähtiin ”valkoisen kullan tulva”, kun monet maat nostivat tuotantoaan samalla, kun Venäjälle asetettiin pakotteita.

    Esimerkiksi Irlannissa lypsykoneet ovat sihisseet ahkerasti. Vuosien 2016 ja 2022 välillä maidontuotanto nousi 6,9 miljoonasta tonnista yli yhdeksään miljoonaan tonniin, kertoo Statista.

    Kasvu näyttää kuitenkin taittuneen. Tammi-huhtikuussa tuotanto Euroopassa on kasvanut 0,8 prosenttia, mikä on hyvin vähän, Mattio huomauttaa.

    Tänä vuonna maidontuotannon ei komission ennusteessa odoteta nousevan lainkaan.

    ”Euroopassa ei ole näköpiirissä, että tuotanto olisi kääntymässä kovaan kasvuun. Rajoittavia tekijöitä on. Kuivuus, ympäristöön liittyvät säädökset ja jopa työvoima rajoittavat aiempaa enemmän”, Mattio summaa.

    Isoilla maitomarkkinoilla, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, tuotanto on jopa miinuksella. ”Silti maailmanlaajuinen kysyntä kasvaa.”

    ”Maitojärviä” on kuitenkin yhä. Yhdysvalloissa maidosta on tällä hetkellä ylituotantoa, toteaa Edairynews.

    Hinnat GlobalDairyTrade -huutokaupassa (GDT) ovat olleet huhtikuun ja toukokuun ajan vajaan prosentin laskussa.

    Irlannissa näyttää todennäköiseltä, että maidontuottajia siirtyy luomusta takaisin tavanomaiseen tuotantoon.

    Luomumaidon tilanne Euroopan markkinoilla on yhä haastava.

    ”Kun inflaatio laukkaa, ihmiset ovat tarkkoja kaupan hyllyllä. Se vaikuttaa kysyntään”, Mattio virkkoo.

    Irlannissa näyttää todennäköiseltä, että maidontuottajia siirtyy luomusta takaisin tavanomaiseen tuotantoon, kirjoittaa Edairynews.

    Esimerkiksi Ranskassa luomumaidosta maksettiin huhtikuussa tuottajalle jo vähemmän kuin tavanomaisesta. Tilanne voi tosin kääntyä ennalleen lähikuukausina.

    Hintaero luomun ja tavanomaisen välillä on supistunut Suomessakin.

    ”Byrokratia luomussa ei sen sijaan ole vähentynyt. Luomuun ei ole yhtä suurta kiinnostusta kuin muutama vuosi sitten.”

    Lisää aiheesta
    • Luomutuotantoa koskevien tavoitteiden ja tuotantoa ohjaavien toimien välillä on ristiriitaisuuksia, sanoo Ari Hänninen.

      Maatalousyrittäjät | Tukiehdot ohjaavat sekatiloja pois luomusta, tuotanto laskee merkittävästi: ”Ei ole enää järkevää jatkaa luomutuotannossa”

      Tilaajalle
    • Maito sopii juomaksi lähes kaiken kanssa.

      Ruoka | Aina kun mä maitoo juon...

    Artikkelin aiheet
    maitomarkkinat
    maitotuotanto
    Eurooppa
    luomumaito
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle