
Kokemäkeläinen luomuviljelijä Aapo Korkeaoja on muokannut Sampo-Rosenlewin valmistamaa Massey-Ferguson23 -puimuriaan kymmenen vuoden ajan. Nyt tuloksena on kone, joka pystyy erottelemaan kuituhampun päistäreen ja kuidun erikseen suoraan pellolla.
”Käytännössä päistärettä voi säkittää suoraan puimurin torvesta”, Korkeaoja kertoo.
Hänen mukaansa puintiteho on hyvänä päivänä noin 50 kuutiometriä päistärettä, mikä vastaa pienehkön teollisen tuotannon erottelukapasiteettia.
Kevään mittaan on uutisoitu kuituhamppuyritys Hemka Fibren ongelmista, joiden myötä yritys ei ole pystynyt täyttämään tekemiään viljelysopimuksia. Moni hampunviljelijä on nyt ongelmissa kasvuston kanssa, kun sille ei olekaan osoitetta.
”Tilanne on surkea. Kuituhamppu on monin tavoin ylivoimainen kasvi. Se on loistava hiilensitoja, vahva luonnonkuitu ja erinomainen kuivike”, Korkeaoja listaa.
”Mikään muu ei pysty samanlaisiin hehtaarisatoihin. Esimerkiksi minulla sadot ovat keskimäärin 7000 kiloa hehtaarilta.”

Päistäre on Korkeaojalle hampunviljelyn pääasiallinen myyntituote. Kuitu paalataan pellolta jatkokäyttöä varten.
Puinnin tuloksena syntyvä päistäre on hyvin puhdasta ja sille on markkinat olemassa. Päistäreestä tehdään esimerkiksi kompostikuiviketta.
”Kuidullekin olisi markkinat, mutta ei niinkään Suomessa.”
Korkeaoja tietää, että jotkin suomalaiset yritykset käyttävät kuituhamppua, joka tuodaan ulkomailta. ”Suomessa tarvittaisiin vielä lisää yhteistyötä eri toimijoiden välille.”
”Suomessa tarvittaisiin vielä lisää yhteistyötä eri toimijoiden välille.”
Korkeaojan muokkaama puimuri on vuosimallia 2000. Työ sai alkunsa tilalla vuonna 2014 järjestetystä taidenäyttelystä joka sijoittui kuituhamppupeltoon. Myös silloinen hampunjalostaja Hemp Refine joutui vaikeuksiin ja ajautui konkurssiin.
”Silloin otti niin päähän, ja mietin, mitä tehdä. Kollega Esa Aro-Heinilän kanssa alettiin sitten kokeilla puimuria ja kyllähän se hamppuakin söi.”
Kone on kehittynyt vähitellen kymmenen vuoden kuluessa. Siihen on tehty vahvistuksia, ohjaimia ja suojia. Lisäksi osa toiminnoista on otettu pois käytöstä. Purkamalla muutokset sama puimuri soveltuu edelleen viljan puintiin.
”Se on hybridi, joka on ensisijaisesti viljapuimuri.”
Hampun puinti vaatii puimurilta paljon. ”Hamppupelto on kuin pieni metsä, puimuri on siinä tosi tosi kovilla.”
”Hamppupelto on kuin pieni metsä, puimuri on siinä tosi tosi kovilla.”
Suomessa kuituhamppu prosessoituu talven aikana pakkasessa niin, että kuidut esiasteisesti irtoavat.
”Se mahdollistaa sen, että puimurilla voidaan tehdä erottelua. Näin syntyy myyntikelpoinen tuote suoraan pellolla”, Korkeaoja kertoo.
Kun työ tehdään puimurilla pellolla, syntyy paljon säästöä. Välistä jäävät pois esimerkiksi kuljetukset käsittelylaitokseen sekä varastointi siellä.
Korkeaoja aikoo myös testata, onnistuisiko paalatun hampun lajittelu käyttämällä puimuria paikallaan seisovana.
Hänen mukaansa muutoksien tekemisessä itse on ollut kyse etupäässä ajasta, rahallisesti investointi ei ole ollut suuri.
”Jos tästä luotaisiin jonkinlainen paketti, sen hinta voisi olla 5 000-10 000 euron paikkeilla”, laitteen keksijä arvioi.
”Puimurin kuituhamppumodifikaation tuotantotyöstä voisi vastata yhteistyökumppani. Kokonaisuutena puimurilähtöinen kuituhampun viljely sopisi viljelijälähtöiseksi, kollektiiviseksi yhteistyöksi”, Korkeaoja pohtii.
Pian haastattelun jälkeen Korkeaojaa kohtasi ikävä takaisku, kun pitkään kehitetty puimuri tuhoutui yön aikana syttyneessä tulipalossa.
Korkeaojan mukaan samaa konetta ei saa enää käyttökuntoon, mutta kehitystyö ei kuitenkaan ole mennyt hukkaan.
Yksivuotinen, kasvaa 2-4 metriä korkeaksi
Käyttökohteita esimerkiksi komposiitit ja lujitemuovit, kuivike, kate, energiantuotanto
Päistäre on hamppukasvuston puunomainen ydin, jonka osuus raaka-aineesta on noin 60 prosenttia
Käyttöä varten korren päistäre ja kuitu erotellaan toisistaan
Lähde: ProAgria