• Imatra ”Tulisipapitkäkesä”

    Maatalous
    6.6.201216:00
    Terhi Torikka

    Imatralainen Juhani Laihia arvelee, että seudun märimmistäkin pelloista suurin saatiin kylvetyksi viime viikon aikana. Itse hän päätti suorakylvötyöt edellisviikon puolella.

    Laihia kertoo, että kylvöt saatiin päätökseen 1–2 viikkoa tavallista myöhemmin. Tyypillistä tälle keväälle oli, että kaikkien vesistöjen pinta oli korkealla ja lähellä olevilla alavilla pelloilla töitä jouduttiin lykkäämään.

    ”Mitään ei silti ole vielä menetetty, jos kesää riittää pitkälle. Syksy ratkaisee paljon”, toteaa myöhäisiä lajikkeita suosinut Laihia.

    Oraat alkavat olla Imatran seudulla pinnassa. ”Ihan hyviä ja vähän kirjavia oraita on näkynyt. Vaikea on kuitenkin arvioida, kun ihan kaikki ei ole vielä noussut pintaan.”

    Viikonloppuna Laihian vesimittariin kertyi 17 milliä sadetta, paikoin lähialueella vettä tuli lähes tuplasti.

    ”17 milliä oli sopiva. Se teki kasvustoille hyvää ja tasoitti orastumisia. Ihan heti ei tarvita lisää vettä, nyt odotellaan lämmintä ja toivotaan, että saadaan kiinni se, mitä ollaan myöhässä.”

    Vedestä ehti jo melkein tulla puutetta, vaikka kuivumisia jouduttiin ensin odottamaan. Etenkin pintamaa kuivui tuulisilla säillä.

    TERHI TORIKKA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Imatra
    maatalous
    kylvötyöt
    sade
    kesä
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle