• Uusi tapa arvioida maatalouden ravinnepäästöjä

    Väitöstutkimuksessa on kehitetty laskentamalli maatalouden ekologisen kestävyyden mittaamiseksi. Malli ottaa huomioon ravinteiden kertymisen ja kierrot.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    15.10.201414:32
    MT toimitus

    Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen tutkija Natalia Kuosmanen arvioi väitöskirjassaan suomalaisten maitotilojen ekologista kestävyyttä ja tehokkuutta. Väitöstilaisuus on 24.10.

    Kuosmanen käytti menetelmää, jota käytetään yleisesti tuottavuuden arvioinnissa pankkialalla ja teollisuudessa.

    Kuosmanen kehitti myös uuden mallin ravinnevarantojen ja huuhtoumien seurantaan.

    Mallia sovellettiin Suomen maataloudesta kerättyyn aineistoon, jossa typen ja fosforin määriä seurattiin 48 vuoden ajan. Myös neljästätoista Euroopan maasta kerättyjä tietoja käytettiin.

    Tällä hetkellä maataloudesta huuhtoutuvien ravinteiden arviointiin käytetään OECD:n ravinnetasemittaria.

    Kuosmasen mukaan uuden mallin avulla voidaan paremmin laskea ravinteiden kertymistä ympäristöön ja ravinnevirtojen jakautumista veteen, ilmaan ja maaperään. Tulokset ovat valmiita sovellettaviksi käytäntöön.

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    ravinnepäästöt
    ekologinen kestävyys
    laskentamalli
    Natalia Kuosmanen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle