

Jotkut vallankumoukset ovat huomaamattomampia kuin toiset.
Noin 15 vuotta sitten Espanjassa koettiin muutos, joka Suomessa käytiin läpi jo vuosikymmeniä sitten.
Kemiallisiin torjunta-aineisiin vankasti luottanut maa tarttuikin toiseen vaihtoehtoon: biologiseen torjuntaan.
Biologista vallankumousta voisi kutsua myös petohyönteisten vallankumoukseksi. Siinä tuholaisia torjutaan ensisijaisesti niiden luontaisten vihollisten avulla.
Espanjassa käytetään 90-prosenttisesti paikallisia lajeja, kertoo Agrobion biologisen torjunnan asiantuntija David Beltran.
Petohyönteisiä on lisättävä tiloille säännöllisesti. Orkideatilalla voidaan kuitenkin päästä myös luonnolliseen kiertoon.
Suomi voi paistatella biologisen torjunnan edelläkävijän maineessa Euroopassa.
Biologista torjuntaa on käytetty Suomessa 1970-luvulta lähtien, sanoo Kauppapuutarhaliiton kasvihuoneviljelyn asiantuntija Lassi Remes.
Täällä puhtaus- ja tuotantovaatimukset ovat perinteisesti olleet Etelä-Eurooppaa tiukemmat.
”Käytössä on vähemmän sallittuja aineita”, Remes pohtii. ”Lisäksi osaa aineista on myös haastava saada Suomeen, koska olemme kaupallisessa mielessä niin pieni markkina.”
Biologinen torjunta on koko ajan kulkenut kasvihuoneviljelyn kehityksen rinnalla, kuvailee Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Niina Kangas.
Syvimmät juuret petohyönteisten hyödyntämisellä on vihannesviljelyssä. Menetelmää on hyödynnetty jo yli vuosikymmen myös kukkaviljelyssä.
Nykyisin petopunkkien hyödyntäminen kasvihuoneissa on Suomessa valtavirtaa. ”Kemiallisia torjunta-aineita käytetään vain kun muu ei auta”, Remes sanoo.

Kasvinsuojeluaineiden käytössä hillitsemisen varaa Euroopan kasvihuoneissa näyttää olevan yhä.
Viime vuonna Pesticide Action Network eli PAN raportoi tuloksia tutkimuksesta, jossa oli otettu sade- ja pintavesinäytteitä kasvihuonetiheiltä alueilta Belgiasta, Saksasta, Hollannista ja Espanjasta.
Tulokset herättävät huolta. Näytteistä löytyi jäämiä yhteensä 62:ta eri kasvinsuojeluaineesta. Näytteet ylittivät EU:n suositukset vedenlaadulle moninkertaisesti, raportissa todetaan.
Espanjassa näytteistä mitattiin pahimmillaan jopa kymmenkertaisia pitoisuuksia suosituksiin nähden.
Tutkimuksen kohteena olleessa maissa kasvihuonetuotanto on todella keskittynyttä ja alat suuria, Kangas huomauttaa.
Suomessa Kangas ei tunnista samaa ilmiötä, sillä vaatimukset kasvinsuojeluaineiden käytön suhteen ovat täällä huomattavasti tiukemmat kuin Etelä-Euroopassa.
Biologisesta torjunnasta huolimatta kasvinsuojeluaineiden käyttömäärät näyttävät pysyneet EU:ssa vuosikymmenen lähes muuttumattomina.
Vuonna 2021 niitä myytiin yhä yli 350 000 tonnia, liki saman verran kuin 10 vuotta aiemmin.
Kasvinsuojeluaineiden käytön puolittamista EU:ssa vuoteen 2030 mennessä vaatinut asetusehdotus kaatui parlamentin äänestyksessä viime vuoden loppupuolella.
Suomelle kasvinsuojeluaineiden käytön vähentämistä koskeva asetus oli haasteellinen, sillä käyttömäärät olisi myös pitänyt puolittaa nykyisestä, vaikka biologinen torjunta on esimerkiksi kasvihuoneissa valta-asemassa jo nyt.
”Kun esimerkiksi yrteillä ja salaateilla kasvihuoneviljelyssä on tuholaisten torjuntaan kolme sallittua valmistetta, siitä on paha mennä puolittamaan”, Kangas sanoo.
”On myös tärkeää, että valikoimaa on, jos biologinen torjunta ei pysykään tuholaiskannan niskan päällä.”
Erityisiä haasteita aiheutti urea, jonka osuus on noin 75 prosenttia kaikista Suomessa käytettävistä torjunta-aineista. Ureaa käytetään juurikäävän taltuttamiseen metsänhoidossa.
Torjunta-aineiden käytön täsmällistä arviointia Suomessa tosin hankaloittaa tilastoinnin puute.

Torjuntaeliöiden tuotannossa Euroopan emomaa on Hollanti. Suomesta löytyy silti yritys, joka tuottaa itse biologisia torjuntaeliöitä kotimaan markkinoille.
Forssalaisella Biotuksella on ollut omaa petopunkkien tuotantoa jo 21 vuotta.
Biotus tuottaa itse ripsiäispunkkeja sekä harsosääski- ja swirskii-petopunkkeja.
Nämä ovat valikoituneet osittain siksi, että ne ovat laajasti käytössä olevia, kertoo Biotuksen biologisen torjunnan asiantuntija Heini Koskula.
Ripsiäispetopunkkeja käytetään suljetuissa tiloissa ripsiäisten torjunnassa.
Harsosääski-petopunkki syö nimensä mukaisesti harsosääsken toukkia ja useita maaperässä eläviä tuholaisia. ”Ne ovat yleisesti käytössä yrtti- ja salaattiviljelmillä.”

Swirskii-petopunkkia taas hyödynnetään kasvihuoneissa kurkkuviljelmillä herkuttelevien jauhiaisten torjunnassa.
Suuri osa Biotuksen hyönteisistä tulee Italiasta Bioplanet-nimisestä yrityksestä. Hyönteisiä tuodaan Suomeen sekä lento- että maantierahtina.
Toistaiseksi kysyntä on ollut nousujohteista, Koskula kertoo. Biologisen torjunnan hyödyt tunnistetaan suomalaistiloilla. ”Viljelijät ovat todella valveutuneita.”
Kaikkia tuholaisia varten sopivaa hyönteistä ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi tomaatin ruosteäkämäpunkille sopivaa luontaista vihollista ei toistaiseksi ole löydetty.
Maailmalta löytyy esimerkkejä siitä, kuinka yhteen tarkoitukseen tuotu laji onkin aiheuttanut luonnossa mittavaa tuhoa. Uhkaavatko kasvihuoneita varten kasvatetut hyönteiset Suomen luontaista lajistoa?
”Meillä on se hyvä tilanne, että todella eksoottisten lajien kohtaloksi koituu talvi”, Koskula kertoo.
Biologiseen torjuntaan käytettävien eliöiden tuonti on lisäksi luvanvaraista. Ruokavirasto pitää yllä sallittujen lajien rekisteriä.
Jos eliö on niin sanotusti ”pahislistalla”, sitä ei kukaan lähde edes tuomaan, Koskula kertoo.
Esimerkiksi Amerikasta ja Kanadasta löytyy petopunkkilajeja, joita Suomeen ei ole yritettykään tuoda leviämisriskin takia.