

Tyynimeri lainehtii muutaman sadan metrin päässä Holly Marshallin pitämän karpalomuseon takana. Suomalaisten siirtolaisten aikoinaan rakentama illanviettopaikka on muuttunut karpalon historiasta kertovaksi museoksi ja pieneksi kaupaksi.
Karpalo on Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsevan Graylandin kunnan erikoisuus. Karpaloa viljelee viitisenkymmentä yrittäjää. Alat ovat yhdysvaltaisittain pieniä, keskimäärin kaksi hehtaaria. Suurimmilla on karpaloa kymmenkertaisesti.

Karpalot poimitaan varta vasten kehitetyillä piskuisilla käsin ohjattavilla koneilla. Marshall osti korjuukoneen valmistusoikeudet muutama vuosi sitten. Yksi on myyty ja kolmesta on tilaus odottamassa.
Koneet ovat yksinkertaisia ja kestäviä. Vanhimmat käytössä olevat ovat liki 50 vuotta vanhoja. Kyse on erikoiskoneesta. Ensimmäisen Marshall myi 15 500 dollarilla, mutta kulut ovat nousseet ja seuraavasta poimurista pitäisi saada 17 000 dollaria.
Vaikka alat ovat pieniä, kyse on ammattimaisesta tuotannosta. Viljelijöiden perustama osuuskunta tuottaa kaksi prosenttia koko maan karpaloista. Valtaosa karpalosta tulee Wisconsinin jättiviljelmiltä, missä sato korjataan nostamalla vettä viljelmälle, jolloin marjat voidaan kerätä pinnalta.
Graylandissa korjuu on kuivakorjuuta, jolloin marjat soveltuvat tuoremyyntiin. Vesikorjuuna kerätystä karpalosta saa tällä hetkellä noin euron kilolta, kuivana poimitusta 60 senttiä enemmän.
Jos viljely onnistuu, sato saattaa hipoa 20 tonnia hehtaarilta. Karpalot poimitaan syys-lokakuussa.
Viljelijöiden perustama osuuskunta tuottaa kaksi prosenttia koko maan karpaloista.

Huhtikuun alussa Graylandissa istutettiin uusia karpalopeltoja. Pohja oli tasoitettu ja pinnalle on levitetty hienoa hiekkaa. Mönkijän vetämä lana tasasi peltoa.
Oregonista tuodut jalostetut karpalon juurakot ripoteltiin ohuelti pintaan, minkä jälkeen juurakot painettiin puutarhajyrsimen tapaisella laitteella maahan. Jyrsinsiipien tilalla on tylppiä kiekkoja, jotka painoivat juurakot hiekkaan, mutta eivät katkoneet niitä.
Juurakkojen levitys on käsityötä. Neljän työntekijän ryhmä ehtii istuttaa noin puoli hehtaaria päivässä.
Jos istutus onnistuu ja karpalopeltoa hoidetaan huolellisesti, se voi tuottaa jopa 50 vuotta satoa. Ensimmäiset marjat saadaan 3–4 vuoden kuluttua ja täyteen tuotantoon päästään yleensä viiden vuoden päästä.
Viljelijöiden mukaan eniten riesaa on heinämäisistä kasveista, jotka voivat pilata koko kasvuston. Samoin sammaleet voivat vallata pellon.
Jos istutus onnistuu ja karpalopeltoa hoidetaan huolellisesti, se voi tuottaa jopa 50 vuotta satoa.
Viljelmän perustaminen on kallista. Pohjan kaivaminen ja tasoittaminen, kasteluputkien upottaminen hiekkaan ja hiekan levittäminen maksaa kymmeniätuhansia euroja hehtaarilta, minkä lisäksi istutustyön kulut ovat vähintään 5 000 euroa, jopa enemmän. Karpalo kaipaa myös lannoitusta.
Yhdysvaltalaiseen tapaan karpalopellot siirtyvät yleensä suvussa eteenpäin. Aina jatkajaa ei löydy, jolloin tila saatetaan myydä toiselle karpalonviljelijälle. Nuoria viljelijöitä ei juuri ole tullut mukaan. Viljelijöiden keski-ikä on 65 vuotta.
Karpalo korjataan reilun metrin levyisellä koneella. Koneen etupiikit irrottavat marjat ja kuljetin nostaa ne säkkiin tai laatikkoon.
Korjuu tehdään aina samaan suuntaan, jotta kasvit eivät vahingoitu. Jo ennen ensimmäistä korjuuta karpalokasvusto on ajettu erikoisharalla ja samaa suuntaa noudatetaan vuodesta toiseen.