

Viime viikolla eteenpäin nytkähtänyt Mercosur-kauppasopimus herättää huolta liha-alalla.
On olemassa merkittävä riski siihen, että tuontilihan käyttö Suomessa kasvaa, arvioi Atrian yhteiskuntasuhdejohtaja Risto Lahti.
Suomen kustannustaso on pohjoisista olosuhteista ja tiukoista eläinten hyvinvointiin liittyvistä standardeista johtuen selvästi korkeampi kuin Etelä-Amerikassa tai EU:n isoissa lihantuottajamaissa.
”On selvää, että laiduntamiseen perustuva karjankasvatus pärjää hyvin kustannusleikissä. Mutta kuka tai mikä kuittaa loppulaskun? Sademetsiä on raivattu valtavia alueita”, toteaa MTK:n toinen puheenjohtaja Tero Lahti.

Sopimuksen tavoitteena on poistaa useimmat tuontiverot EU:n ja Mercosur-alueen väliltä sekä luoda laaja vapaakauppa-alue, jonka alueella asuu yli 700 miljoonaa ihmistä. Mercosur-talousyhteisöön kuuluvat Brasilia, Argentiina, Paraguay ja Uruguay.
Sopimuksessa on neuvoteltu merkittävät tullivapaat tuontikiintiöt naudan ja siipikarjanlihalle.
”Nämä tuotantosuunnat ovat suurimpia kärsijöitä, mikäli sopimus vahvistetaan”, Risto Lahti sanoo.
Suomalainen tuotanto jää jatkuvasti jalkoihin myös eurooppalaisen tuonnin kanssa, muistuttaa Tero Lahti.
”Tilanne ei eroaisi tästä lainkaan. Tuskin kuluttaja miettii enää sitä, kuinka kaukaa tuote tulee. Jos siis on lähtenyt hinta edellä kauppaan.”
Tuonnin merkittävää lisääntymistä Suomeen etenkin siipikarjan lihan osalta on Risto Lahden mukaan nähtävissä jo nyt, erityisesti Ukrainan roolin vahvistuttua EU:n elintarvikemarkkinoilla.
Ukrainan tuontitulleille ollaan neuvottelemassa jatkoa. Uudistus koskee etenkin siipikarjan lihan tuontikiintiöitä, hän muistuttaa.
”Ukrainassa vientiä harjoittava siipikarjatuotanto on keskittynyt yksittäisten isojen yritysten ja suuromistajien käsiin, ja tuotannossa sovelletaan ihan eri sääntöjä kuin meillä”, Risto Lahti toteaa.
”Ukrainaa on tuettava jatkossakin voimakkaasti, mutta suomalaista maataloustuottaja ei saa laittaa tuen maksumieheksi.”
”Ukrainassa vientiä harjoittava siipikarjatuotanto on keskittynyt yksittäisten isojen yritysten ja suuromistajien käsiin, ja tuotannossa sovelletaan ihan eri sääntöjä kuin meillä.” Risto Lahti
Seuraavaksi Mercosur-sopimuksen on saatava hyväksyntä vähintään 15:ltä EU:n jäsenvaltiolta, jotka edustavat 65 prosenttia EU:n väestöstä. Sopimusta vastustavat ainakin Ranska ja Puola. Saksa ja Espanja taas kannattavat sitä.
Sopimuksen hyvä puoli olisi uusien mahdollisuuksien avautuminen muun muassa suomalaisille maito- sekä alkoholituotteille. Niiden vienti Mercosur-alueelle helpottuisi tullisääntöjen lieventymisen myötä.
”Suomi on pieni, vientivetoinen talous ja sopimus voi tarjota kipeästi kaivattua vientiä monille toimialoille, mutta emme saa sulkea silmiämme haittavaikutuksilta”, Risto Lahti huomauttaa.
”Ne on arvioitava perusteellisesti ja otettava huomioon, kun sopimusta Suomessa käsitellään.”
”Suomi on pieni, vientivetoinen talous ja sopimus voi tarjota kipeästi kaivattua vientiä monille toimialoille, mutta emme saa sulkea silmiämme haittavaikutuksilta.” Risto Lahti
Hyväksyntäkierros tulee kestämään ainakin pari vuotta, Risto Lahti arvioi.
”Tämän jälkeen tulemme todennäköisesti näkemään asteittain kasvavaa epätasapainoa markkinoilla, kun sovitut kiintiöt tulevat asteittain voimaan”, hän pohtii.
Kumpikin miehistä muistuttaa kaupan roolista kotimaisen tuotannon turvaamisessa.
”Päivittäistavarakaupan valikoimapäätökset ovat tässä avainasemassa”, Risto Lahti sanoo.
Kaupalla olisi suuret mahdollisuudet markkinoida kotimaista tuotantoa hyvillä argumenteilla. Näin ei kuitenkaan haluta syystä tai toisesta tehdä vaan markkinointi näyttää poikkeuksetta olevan hintakärki edellä, kritisoi Tero Lahti.
”Alkuperämerkinnät nousevat jatkuvasti tärkeämmiksi. Kaupan merkkeihin kätkettynä kaikki on mahdollista.”

Sopimuksen voimaan tulo vaatisi uusia keinoja kotimaisen tuotannon kilpailukyvyn edistämiseksi.
”Esimerkiksi Ranskassa hallitus on vastannut tilanteeseen tarjoamalla viljelijöille edullisia valtion takaamia lainoja, jotta tilat kykenevät vahvistamaan maksuvalmiutta ja parantamaan kilpailukykyään”, Risto Lahti kertoo.
”Hallituksen pöydällä olevaan hankintalakiin ja julkisten hankintojen ehtoihin tulisi saada sellaiset kirjaukset, että julkisissa hankinnoissa vaaditaan noudattamaan samoja sääntöjä kuin kotimaisessa tuotannossa”, hän lisää.