• Ukrainassa on nytkuivinta 50 vuoteen

    Maatalous
    9.11.201515:00
    Veikko Niittymaa

    Euroopan vilja-aittoihin lukeutuvassa Ukrainassa kärsitään pahimmasta syksyn kuivuudesta 50 vuoteen. Syysviljoista 14 prosenttia on yhä kylvämättä, puolet kylvetyistä ei ole orastunut ja orastuneistakin kolmannes on heikkoja.

    Konsulttiyhtiö Ukragro arvioi loppuviikolla, että Ukrainan vehnäsato saattaa supistua kolmanneksen ensi vuonna. Maan maatalousministeriö kaavailee varmuusvarastojen kasvattamista.

    Suomessa toimitaan toisin. Huoltovarmuuskeskus avasi viikko sitten tarjouskilpailun 42 miljoonasta vehnäkilosta ja neljästä miljoonasta ohrakilosta.

    Viljan maailmanmarkkinahinnat pysyttelivät ennallaan viime viikolla, mutta euron heikkeneminen suhteessa dollariin vahvisti euromääräisiä hintoja.

    Lähin vehnäfutuuri harppasi viikossa viisi euroa tonnilta ylöspäin ja päätyi perjantaina 185,75 euroon.

    Kurssimuutokset eivät ole kuitenkaan saaneet eurooppalaista vehnää liikkeelle.

    Komissio myönsi viime viikolla vientiluvan 293 miljoonalle vehnäkilolle.

    Heinäkuun alun jälkeen vehnän vientilupia on myönnetty 7,1 miljardia kiloa, mikä on lähes kolmannes vähemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten. Suomessa rehuvehnän ostotarjouksia nostettiin lievästi ja rehukaurassa on viitteitä laskusta.

    Veikko Niittymaa

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ukraina
    kuivuus
    vehnäsato
    maatalous
    huoltovarmuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle