• Lokakuussa järjestettävillä Helsingin Maatalouskonemessuilla on mukana yli 400 yritystä

    Helsingin Messukeskus täyttyy jälleen maatalouden huipputeknologiasta ja alan asiantuntijoista, kun Maatalouskonemessut järjestetään lokakuussa.
    Helsingin Maatalouskonemessut järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018.
    Helsingin Maatalouskonemessut järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous|Maatalouskoneet
    4.9.202409:00
    Piia Lehojärvi

    Helsingin Messukeskuksen hallit täyttyvät maatalouskoneista ja alan toimijoista, kun Helsingin Maatalouskonemessut polkaistaan käyntiin torstaina 17.10. Kolmipäiväisillä messuilla esitellään maa- ja metsätalousalalle sekä ulkoalueiden hoitoon tarkoitettuja koneita, laitteita, tuotantopanoksia ja palveluita.

    Esillä on myös karjataloutta, kasvinviljelyä, urakointia ja tietotekniikka.

    Eläimiä Helsingin tapahtumassa ei ole, mutta tuotantoeläin- ja rotujärjestöt ovat silti näkyvästi esillä. Osastojen yhteyteen rakentuu kohtaamisalue verkostoitumista varten.

    Messuille osallistuvat yritykset on julkaistu tapahtuman verkkosivuilla ja ohjelma julkaistaan tällä viikolla. Messuille osallistuu yli 400 yritystä.

    ”Suuri maatalousalan ammattitapahtuma Helsingissä viestii alan tärkeydestä kaikille suomalaisille lisäten alan arvostusta monella tapaa.” Leo Potkonen

    ”Haluamme järjestää yhden ison maa- ja metsätalousalan ammattitapahtuman vuosittain Suomessa. Tämä on myös alan yritysten toive. Pidämme erittäin tärkeänä sitä, että kyse on puhtaasti ammattitapahtumasta”, sanoo liiketoimintapäällikkö Anssi Rajala Suomen Messuilta Maatalouskonemessujen tiedotteessa.

    Helsingin Maatalouskonemessut järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2018.

    ”Mikään muu paikka kuin Helsingin Messukeskus ei mahdollista näin suurta sisätiloissa pidettävää alan ammattitapahtumaa Suomessa”, Rajala huomauttaa.

    ”Tarjontaa Maatalouskonemessuilla Helsingissä on paljon ja messuilla pääsee vertailemaan eri tuotteita ja koneita sekä tapaamaan asiantuntijoita. Helsinki tarjoaa lisäksi messuvieraille tekemistä ja messuvierailuun voi yhdistää vaikka mitä”, vinkkaa Maatalouskonemessujen monitoimimies Leo Potkonen.

    Suuri maatalousalan ammattitapahtuma Helsingissä viestii myös alan tärkeydestä kaikille suomalaisille lisäten alan arvostusta monella tapaa, Potkonen toteaa tiedotteessa.

    Maatalouskonemessut on avoinna to–pe 17.– 18.10. klo 9–17, la 19.10. klo 9–16. Helsingin Messukeskuksessa. Torstaina 17.10. on MTK:n järjestämä Farm Alive klo 17–22 Messukeskuksessa.

    Lisää aiheesta
    • Järjestäjä kertoo, että tapahtuman kehittäminen jatkuu. Kuvituskuva vuoden 2020 Konekilleristä Jyväskylästä.

      Maatalouskoneet | Jyväskylän Agrotech Nordic -maatalousnäyttely peruttu tältä vuodelta

    • Riittääkö kaikille messuille kävijöitä? Kuvituskuva vuodelta 2022 Konekilleristä Jyväskylästä. Tuolloin osattiin odottaa vähäistä kävijämäärää koronan vuoksi.

      Maatalousyrittäjät | Onko Suomessa liikaa maatalousnäyttelyitä?

      Tilaajalle
    • Mikkelin Farmarissa vuonna 2022 konekenttä näytti ilmasta käsin tältä.

      Koneet ja kulkuneuvot | Suurista konekauppiaista vain Valtran myyjä on mukana Farmarissa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta