• Yli 25 000 suomalaista kieltäisi turkistarhauksen

    Turkistarhauksen vastaisen kansalaisaloitteen on allekirjoittanut kahdessa kuukaudessa yli 25 000 suomalaista.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous
    18.7.201216:11
    MT toimitus

    "Tämä kertoo siitä, että tavoitteellamme on suomalaisten laaja tuki”, sanoo eläinsuojeluliitto Animalian toiminnanjohtaja eläinlääkäri Kati Pulli.

    Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsittelyyn, jos siihen kerätään puolen vuoden aikana 50 000 nimeä.

    Myös muualla Euroopassa turkistarhaus on vastatuulessa. Viikko sitten Alankomaiden parlamentti äänesti minkkitarhauskiellon puolesta. Maa on maailman neljänneksi suurin minkinnahkojen tuottaja.

    Kansalaisaloitteen turkistarhauksen kieltämiseksi ovat käynnistäneet Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta eläimille ja Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto.

    Artikkelin aiheet
    turkistarhaus
    kansalaisaloite
    Animalia
    eläinsuojelu
    Luonto-Liitto
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle