• Iloinen aamuyllätys laitumella: Hillevi oli poikinut omin päin

    Suomenkarja ei omistajansa mukaan tee poikimisesta suurta numeroa.
    Aino Keräsen ja Tomi Pietolan tilalla on suomenkarjaa.
    Aino Keräsen ja Tomi Pietolan tilalla on suomenkarjaa. Kuva: Anne Anttila
    Maatalous
    29.7.201610:40
    Juhani Reku

    Ylikiiminkiläisellä laitumella odotti omistajaansa keskiviikkoaamuna yksi eläin edellisiltaa enemmän. Tomi Pietolan ja hänen avovaimonsa Hillevi-lehmä oli hoitanut yön aikana poikimisen ihan omatoimisesti.

    Pietola kertoi iloisesta perhetapahtumasta kuvapäivityksessään Facebookin Avoin kuvapäiväkirja maaseudun tuottajilta -ryhmässä.

    "Vasikka syntyi hieman etuajassa, eikä Hilleviä keritty laittamaan poikimakarsinaan", Pietola vastaa ihmettelyyn, miten vasikan syntyminen oli hänelle yllätys.

    "Kyllä nämä mammat ovat niin omatoimisia, ei vaivata kätilöä", tuumaa puolestaan Marjatta Mäkelä omassa kommentissaan.

    Torstaina töiden ääreltä tavoitettu Pietola kertoo, ettei laitumelle poikiminen ole ollenkaan tavatonta. Joitakin kertoja on heidänkin tilallaan näin käynyt, kun lehmä on poikinut ennakoitua aikaisemmin.

    Pietola kertoo, että kaikki tilan naudat ovat suomenkarjaa. Sen poikiminen sujuu hänen mukaansa yleensä hyvin vaivattomasti.

    "Kun olen navetassa ollut poikimista seuraamassa, niin ei siinä ole paljon autella tarvinnut."

    Hilleville poikiminen ei ollut enää uutta ja outoa puuhaa. Syntynyt vasikka oli Pietolan mukaan tämän neljäs.

    Artikkelin aiheet
    suomenkarja
    poikiminen
    lehmät
    maaseutu
    Ylikiiminki
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle