• Kasvihuoneyrittäjiltä hätähuuto viljelylevyjen tuotannon lopettamista suunnittelevalle Kekkilälle: ”Harkitkaa vielä”

    Viljelylevyt ovat tärkeitä etenkin tomaatin ja kurkun tuotannossa. Tuotanto saattaa loppua jo kesäkuun lopussa, eikä uusia tilauksia oteta enää.
    Kotimaiset tomaatit, kurkut ja salaatit kattavat noin neljäsosan suomalaisten syömistä tuoreista vihanneksista, muistuttaa Kauppapuutarhaliitto.
    Kotimaiset tomaatit, kurkut ja salaatit kattavat noin neljäsosan suomalaisten syömistä tuoreista vihanneksista, muistuttaa Kauppapuutarhaliitto.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Kasvintuotanto
    12.4.202316:40
    Terhi Torikka

    Kauppapuutarhaliitto on hyvin huolissaan Neovan tytäryhtiö Kekkilä-BVB:n suunnitelmasta sulkea Haukinevan kasvualustatehdas osana yrityksen tehostamistoimia.

    Tämä tarkoittaa kasvihuoneviljelyssä erityisesti tomaatilla ja kurkulla käytössä olevan tärkeän kasvualustan, viljelylevyjen, tuotannon loppumista. Muu tuotanto pystytään siirtämään muihin tehtaisiin.

    Viljelylevyjen tilauksia ei enää oteta vastaan, ja levyjen valmistus loppuu kokonaan 30.6. mennessä.

    ”Suuria haasteita aiheuttaa erityisesti Kekkilän esittämä tiukka aikataulu tuotannon lakkauttamisesta. Tässä ajassa viljelijöiden on lähes mahdotonta testata vaihtoehtoisten kasvualustojen toimivuutta viljelyssä”, sanoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtajan sijainen Lassi Remes tiedotteessa.

    Liitto vetoaa yhdessä Svenska lantbruksproducenternas centralförbundin (SLC) kanssa Kekkilä-BVB:n ja Neovan edustajiin.

    ”Harkitkaa vielä päätöksenne vaikutuksia kotimaiseen kasvihuonealaan ja vihannesten tuotantoon. Antakaa viljelijöille lisäaikaa vaihtoehtoisten kasvualustojen kokeilulle ja kehittämiselle. Tehkää päätöksiä, jotka tukevat kasvihuoneyrittäjiä ja varmistavat kotimaisen puutarhatuotannon jatkuvuuden osana suomalaista huoltovarmuutta”, vetoomuksessa pyydetään.

    Remes toteaa, että uuden kasvualustan ja viljelytekniikan käyttöönotto vaatii viljelijältä merkittäviä panostuksia sekä aikaa. ”Aikaa, jota ei tässä tapauksessa viljelijöille tarjota.”

    Liitto muistuttaa, että suomalaisissa kasvihuoneissa viljeltiin vuonna 2022 noin 100 miljoonaa kiloa kotimaista ruokaa. Kotimaiset tomaatit, kurkut ja salaatit kattavat jopa neljäsosan suomalaisten syömistä tuoreista vihanneksista.

    Päätöksellä voi vetoomuksen mukaan olla kauaskantoisia seurauksia jopa vihannestuotannon huoltovarmuuteen.

    ”Suomalaisella kasvihuonealalla on tehty erinomaista työtä niin tuotannon vastuullisuuden, kuin tuotteiden laadun eteen. Suomalainen kasvihuoneviljely on maailman huippua. Toivomme, että hyvää kehitystä ei torpata liian hätäisillä päätöksillä”, Remes sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kasvihuonetuottajat ovat osa sitä suurta ryhmää, joka toivoi saavansa helpotusta taloustilanteeseensa uuden elintarvikemarkkinalain myötä.

      Kauppa | S-ryhmä maksaa vähemmän, jos tuottaja valitsee lyhyemmän maksuajan ‒ kassatilannetta helpottava lakiuudistus vesittymässä

    • Kesäkuun 7. päivä kone käänsi vuoden verran kompostoitunutta järviruokosilppua. Aumasta nouseva lämpö muodosti komean höyrypilven.

      Puutarhatuotanto | Turpeesta luopuminen tuo Biolanin kovan haasteen eteen ‒ näin yhtiö aikoo hoitaa homman

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle