Koronaepidemia siirtää kevään viljelijätukikoulutukset valtaosin verkkoon. Koulutuksia on useissa kunnissa peruttu ja erilaisia korvaavia vaihtoehtoja mietitään joka puolella, kertoo ylitarkastaja Noora Malkamäki Ruokavirastosta.
Alueesta riippuen fyysisten koulutustilaisuuksien sijaan tarjolla tulee olemaan verkossa järjestettäviä webinaareja, videotallenteita koulutustilaisuuksista sekä yksittäisiin tukikysymyksiin pureutuvia video-ohjeita.
Malkamäen mukaan Ruokavirastossa on suunniteltu paitsi uusien ohjevideoiden toteuttamista myös jo aiemmin toteutettavaksi päätettyjen ohjevideoiden julkaisun aikaistamista.
Poikkeustilanne on vaatinut koulutuksen järjestäjiltä paikoin runsaastikin lisätyötä.
"Ensin järjestimme tukikoulutustilaisuudet, sitten peruimme kaikki ja nyt olemme järjestäneet koulutuksista striimaukset", kertoo aluepäällikkö Aino Launto-Tiuttu MTK-Varsinais-Suomesta.
"Viljelijätukikoulutukset suomeksi ja ruotsiksi olisimme kyllä striimanneet joka tapauksessa, mutta suoraan tukikoulutuksista. Nyt aikaistimme striimaukset, ettei kukaan alustaja ehtisi sairastua tai kokoontumisia rajoiteta vielä entisestään."
Pelkäksi verkkotarjonnaksi tukikoulutukset eivät tänä vuonnakaan supistu. Kaakkois-Suomessa on tukihakutiedotteiden suhteen "palattu juurille", kuten alueen MTK-liiton toiminnanjohtaja Tuula Dahlman asian ilmaisee.
"Haminan maaseutupalvelut päätti jo aiemmin, että tänä keväänä koulutus ja muu tiedottaminen hoidetaan perinteisellä postitse menevällä kirjeellä. Paperinen kirje on jo postitettu tiloille, ja siitä on tullut myönteistä palautetta."
Myös Kouvolan maaseutupalvelut ja Etelä-Karjalan maaseutupalvelut toimittavat viljelijöille postitse viljelijätiedotteet, joissa kerrotaan ajankohtaiset asiat tukihausta.
Osassa maakunnista ei ole vielä tehty päätöksiä siitä, miten viljelijäkoulutukset järjestetään. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla korvaavista malleista ei ole vielä tietoa, kertoo MTK-Etelä-Pohjanmaan toiminnanjohtaja Yrjö Ojaniemi.
"Koulutusmateriaalia on kuitenkin jo nyt paljon netissä tarjolla, ja täydentävää aineistoa saadaan varmaan tarpeen mukaan. Tarjonnasta tulee siis vain tiedottaa riittävästi."
Koronavirusepidemiasta huolimatta Maaseudun Tulevaisuuden Tukiohjeet-liite ilmestyy alkuperäisen suunnitelman mukaisesti heti pääsiäisen jälkeen 15.4. Se postitetaan kaikille MT:n tilaajille saman päivän MT:n välissä.