

Ilmajokelainen Pasi Rauhala teki ison navettainvestoinnin 2021. Tilan lypsävien ja nuoren karjan pääluku on yhteensä 120. Talous on vakaassa tilanteessa ja kustannusten kanssa on pärjätty. Rauhala toimii yksinyrittäjänä, ruuhka-apua ovat tarvittaessa antaneet omat vanhemmat ja puoliso, joka työskentelee tilan ulkopuolella.
”Tilakaupan jälkeen oli selvää, että jos meinaa lehmiä pitää, toimintaa pitää laajentaa ja uudistaa. Parsinavettakieltokin oli odotettavissa. Nyt olen tyytyväinen, uusi navetta on alkanut pyörimään hyvin ja eläimet voivat pihatossa paremmin”, 33-vuotias Rauhala kertoo.
Sukupolvenvaihdoksen jälkeen alkoi uudisnavetan suunnittelu, jossa 16-paikkainen parsinavetta vaihtui 60 lypsävän pihatoksi.
”Rakennuslupa saatiin alkuvuodesta 2020 ja paperit laitettiin saman tien ely-keskukseen. Maaliskuussa saatiin tieto Valion sopimustuotannosta. Omalla kohdallani asiat meni siinä sattumalta kohdalleen. Heinäkuussa aloitettiin rakentaminen, ja käyttöön uusi navetta otettiin seuraavan vuoden kesäkuussa.”
Oman työn merkittävän osuuden ansiosta navetan arvioidut investointikustannukset alittuivat.
”Rakennusprojekti venyi, koska teimme niin ison osan omana työnä. Siinä säästettiin selvästi kustannuksissa. Ehdin myös hankkia materiaalit aikana, jolloin hintataso oli maltillinen”, Rauhala kertoo.
Navetan valmistumisen jälkeen Rauhala kunnosti vielä vanhan parsinavetan pihatoksi nuorkarjalle. Rakennusvuosien aikana syntyi perheen kuopus, esikoinen oli silloin parivuotias.
”Melkoinen järjestely on kaiken kanssa ollut, kun lapset ovat niin pieniä. Olen kuitenkin tyytyväinen tehtyyn ratkaisuun. Pihatto ja lypsyn automaatio ovat tuoneet joustavuutta tekemiseen. Ei ole minuutin päälle askareille ehtiminen, jos pellolla menee pitempään”, hän kertoo.
Kustannusten nousun vaikutusta Rauhalan tilalla on minimoitu rehun omavaraisuutta kohentamalla ja reagoimalla tuotantopanosten hinnankehitykseen nopeasti.
”Kustannukset ovat nousseet järkyttävästi. Vaikka maidon hinta on noussut, se ei ole noussut samassa tahdissa kustannusten kanssa”, hän toteaa.
Kustannusten hillitsemisessä tuotantopanosten hankinta-ajankohta on vaikuttanut paljon. Tilalle oli tehty pitkäaikainen sähkösopimus navettarakentamisen aikana, joten tilanne on ollut sähkölaskujen osalta kohtuullinen.
”Itse hankin polttoöljyä isommat erät heti, kun tilanne näytti kustannustason nousun osalta uhkaavalta. Lannoiteostoissa kesä on yleensä edullisinta aikaa. Totesin viime kesänä, että en lähde niillä hinnoilla ostamaan, mieluummin korjaan heikomman sadon kuin maksan ylihintaa lannoituksesta. Helmikuussa lannoitteiden hinnat olivatkin maltillisemmat, toki edelleen niin kovia, että hankin vain osan normaalista määrästä. Kasvinsuojeluaineissakin on nähty 30 prosentin hinnannousua.”

Rauhalan tila on omavarainen rehun suhteen.
”Ohran, kauran ja nurmen osalta olen täysin omavarainen. Lisäksi viljelyssä on hernettä. Valkuaista joudun ostamaan, mutta sekin tulee läheltä Koskenkorvalta. Omavaraisuus on iso asia, kun ostorehun hinnat ovat olleet tähtitieteellisiä. Toisaalta tuottoa syö se, että olen pitkälti vuokramaiden varassa. Meillä päin peltomaiden vuokrat ovat nousseet koko ajan. Tilan korkein kuluerä on maavuokra.”
Korkojen nousu ei ole yöunia Pasi Rauhalalta vienyt.
”Mietityttäähän se, että mihin asti korot voi nousta, kun laina on iso. Pankin kanssa on kumminkin hyvä yhteistyö ja sieltä suunnalta on ymmärrystä asiaan. Investointi on sen mukaan suunniteltu, että lainaa lyhennetään.”
Rauhalan investointisuunnitelmat ovat jäissä.
”Jatkoinvestoinnit tuotannon kehittämiseen ovat mahdollisia, mutta ei niin kauan, kun joka suunnasta tulee kiristyksiä toimintaan. Peltomaiden saatavuus on yksi investointeja rajoittava tekijä.”
Nuorta intoa ja uskoa tulevaisuuteen kuitenkin vielä on.
”Ei tässä muuta voi, kuin mennä eteenpäin. Nyt tarvitaan maalaisjärkeä päätöksentekoon, sitä uudelta hallitukselta odotetaan. Tuottajia kohdellaan julkisuudessa kuin rikollisia ja uusia vaatimuksia esitetään jatkuvasti.”
”Maidon litrahintaan ohjataan lisäsenttejä erilaisia ilmasto- ja hyvinvointitoimenpiteitä tehneelle, mutta kun ne toimet kustantavat tuottajalle kymmeniä tuhansia, eivät asiat mene oikein. Kolmen viikon päästä pitäisi kylvöt aloittaa, mutta edes virkamiehet eivät tiedä, mitä uudet cap-ehdot sisältää”, Rauhala puuskahtaa.