• Kainuun Sanomat: Leipäviljan varmuusvarastoja ei toistaiseksi avata

    Ainakaan vielä ei ole näköpiirissä niin suurta viljapulaa, että Huoltovarmuuskeskuksen varastoja pitäisi avata, Kainuun Sanomat kertoo.
    varmuusvarastoihin turvaudutaan vasta, jos muuta keinoa ei ole.
    varmuusvarastoihin turvaudutaan vasta, jos muuta keinoa ei ole. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    26.8.201814:36
    Maija Ala-Siurua

    Leipäviljan varmuusvarastojen avaaminen ei näytä vielä ajankohtaiselta, eikä sitä toivottavasti tarvitsekaan tehdä, Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola toteaa Kainuun Sanomille.

    Hänen mukaansa varmuusvarastoihin turvaudutaan vasta, jos muuta keinoa ei ole.

    "Tehtävänämme on varautua siihen, että yhteiskunta pysyy toimintakykyisenä poikkeusoloissa tai vakavan häiriön alla. Varastoihin kajoaminen vaikuttaisi raaka-aineen hintatasoon, emmekä me voi olla aktiivinen markkinatoimija", Hakola sanoo Kainuun Sanomien haastattelussa.

    Kainuun Sanomat: Kaksi huonoa satoa ei tyhjennä laareja – Leipäviljan varmuusvarastojen avaaminen ei ole vielä ajankohtaista

    Artikkelin aiheet
    leipävilja
    varmuusvarastot
    huoltovarmuus
    Kainuun Sanomat
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle