• Sateet hukuttamassa suuren osan Pohjanmaan perunasadosta

    Isojoella on satanut heinäkuun alussa jo yli 200 milliä. Petri Forsmanin pelloista kymmenesosa on veden alla. veli-pekka katajamäki
    Isojoella on satanut heinäkuun alussa jo yli 200 milliä. Petri Forsmanin pelloista kymmenesosa on veden alla. veli-pekka katajamäki Kuva: Viestilehtien arkisto
    Maatalous
    13.7.201216:00
    Katja Sahlstedt

    Sunnuntai-iltapäivästä lähtien Etelä-Pohjanmaalla on satanut lähes taukoamatta.

    Joesta on noussut vettä pelloille.

    Isojokelainen Petri Forsman kertoo, että sade on kurittanut koko Suupohjan seutua. Alueella tuotetaan paljon ruokaperunaa.

    ”Mittari on tullut yli, joten en tiedä tarkkaa määrää. Reippaasti yli sata milliä tähän mennessä”, Forsman arvioi.

    Forsmanin pelloista kymmenen prosenttia on hukkunut. Loput penkit ovat veden kyllästämiä. Hän arvioi, että veden alla olevat perunat kestävät pari kolme päivää, märässä maassa viikon.

    ”Jos sade loppuu nyt ja sää muuttuu hyväksi, satoa tullaan saamaan. Joka lohkolta tulee kuitenkin huonompi sato kuin ennen sateita oli odotettavissa.”

    Pellonhoitotyöt ovat vielä kesken.

    ”Osa penkin muotoiluista on tekemättä. Vaikka sade loppuisi, kestää kauan ennen kuin sinne pääsee traktorilla.”

    Tautiruiskutuksetkin pitäisi pian aloittaa, mutta pelto ei kanna koneita.

    ”Vaarana on, että jos maassa on ollut ruttoitiöitä, voimakas sade on piiskannut ne lehdille. Tällaisissa paikoissa saattaa olla jo ruttotartunta varsistossa.”

    MTK:n kasvinviljelyasiamiehen Antti Lavosen mukaan ongelma rajoittuu tällä hetkellä Suupohjan alueelle. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti.

    Suupohjassa noin kymmenesosa pelloista on hukkunut. Lavosen arvion mukaan alueella tuotetaan jopa kolmannes Suomen kaikesta ruokaperunasta.

    Perunasato on jo valmiiksi pienempi kuin viime vuonna, koska viljelypinta-ala on vähentynyt. Pudotusta viime vuoteen on Venäjän ennätysviennin verran.

    ”Koko kesä on oltu pulan puolella”, Lavonen kertoo.

    Hänen mukaansa suurin sateen aiheuttama ongelma ei ole peltojen hukkuminen vaan perunaruton leviäminen.

    ”Rutolla voi olla satoon laajemmat vaikutukset kuin itse sateella.”

    KATJA SAHLSTEDT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    pohjanmaa
    perunasato
    sateet
    perunanviljely
    perunarutto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle