• Ruotsin viljasato kärsii laatuongelmista – vehnästä suurin osa päätymässä rehuksi

    Elokuun alkupuolella Ruotsin yli pyyhkäissyt Hans-myrsky näkyy selvästi rukiin laadussa.
    Myös Suomessa ruisvehnä on itänyt tähkään.
    Myös Suomessa ruisvehnä on itänyt tähkään.  Kuva: Fanny Niittymaa
    Maatalous|Kasvintuotanto
    22.8.202314:15
    Maija Ala-Siurua

    Kuluneen kesän oikukas sää alkaa näkyä Ruotsissa korjattavan viljasadon laadussa: vaihtelya on paljon. Erityisesti kevätviljat huolestuttavat, ilmenee Foder & Spannmål -organisaation laatukomitean raportista. Kuivuus ja rankkasateet näkyvät kasvustoissa jälkiversontana ja tähkäidäntänä, kertoo ATL. Märkyys haittaa myös puinteja ja viljankuivausta.

    Komitean arvioi 16.8., että siihen menessä Etelä-Götanmaalla oli saatu tehtyä 40–50 prosenttia puinneista. Keskisessä Ruotsissa Sveanmaan pohjoisosissa sadonkorjuu oli hädin tuskin alkanut.

    Elokuun alkupuolella Ruotsin yli pyyhkäissyt Hans-myrsky näkyy selvästi rukiin laadussa. Ennen myrskyä puitu vilja on laadukasta mutta lakoviljan ja märkyyden keskeltä korjattu on huonompaa, ATL kertoo. Torajyviä on kuitenkin aikaisempia vuosia vähemmän.

    Vehnän laatu vaihtelee suuresti, mutta tähän mennessä vastaanotetun viljan kosteusprosentti on kuitenkin ollut yllättävän hyvä eli alhainen, ATL kertoo laatukomitean raportista. Arvio kuitenkin on, että suuri osa vehnästä luokitellaan rehuviljaksi.

    Ruisvehnä kärsii tähkäidännästä erittäin paljon, samaa ongelmaa on myös vehnällä ja rypsillä.

    Teollisuuden mukaan vastaanotetussa viljassa ei toistaiseksi ole juuri havaittu DON-homemyrkkyjä. Muita toksiineja ei toistaiseksi tutkittu.

    ATL: Stora kvalitetsproblem i årets spannmålsskörd

    Lisää aiheesta
    • Maan kosteuden takia Länsi-Ruotsissa on jouduttu valikoimaan korjattavaksi kuivempia kohteita. Kuvituskuva.

      Ulkomaat | Hans-myrsky vaikeuttaa puunkorjuuta Ruotsissa ‒ osa kohteista on jouduttu jättämään kokonaan hakkaamatta

    • Ohran ja vehnän varastot ovat monissa suurissa viejämaissa menossa pienimmilleen vuosiin.

      Maatalous | Huoli viljasadon laadusta ja määrästä kasvaa Euroopassa – satoennusteita on ruuvattu alemmas

      Tilaajalle
    • Ohrasatoarvio on 1,1 miljardia kiloa eli neljäsosa puuttuu 10 vuoden keskimääräisestä sadosta.

      Maatalous | Ohrasta tulossa niukkuutta, sato jäänee selvästi kulutusta pienemmäksi

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle