

Pyyn vihannestilan sadonkorjuu hoidetaan kolmella yksirivisellä, naatista nostavalla Pejolla. Suoraan laatikoihin nostavat kotimaiset koneet ovat osoittautuneet varmatoimisiksi ja ennen kaikkea niiden jälkimarkkinointi toimii moitteetta.
Tilan kahdeksasta traktorista kahdessa John Deeressä on automaattiohjaus. Peltotyöt viljan kylvöä lukuun ottamatta hoidetaan oman tilan kalustolla. Ville Pyyn mukaan automaattiohjausta käytetään lähes kaikissa peltotöissä jyrsinnästä kylvöön ja sadonkorjuuseen.
”Jontikan Star Fire 7500 -automaattiohjaus on helppokäyttöinen. Laitteen mahdollistama parin sentin tarkkuus on riittävä. Erityisesti hämärän aikaan työskenneltäessä automaattiohjauksen edut tulevat korostetusti esiin”, Ville Pyy kehuu.
Tilalla on viidessä eri rakennuksessa koneellisesti jäähdytettyä varastotilaa noin 2,5 miljoonalle juureskilolle. Lanttu, palsternakka ja porkkana viihtyvät parhaiten nollan hujakoilla olevassa lämpötilassa, mutta puna-, raita- ja keltajuurelle ihannelämpötila on 3-4 astetta.

Varastot ja tuotanto haukkaavat vuoden mittaan noin 400 000 kilowattituntia sähköä. Sähkölaskun pienentämiseksi rakennusten katoille asennettiin muutama vuosi sitten aurinkopaneelit, joiden maksimiteho on 125 kilowattia.
”Vaikka järjestelmä on melko suuri, se ei tuota kuin 20-25 prosenttia sähkön kokonaistarpeestamme. Mutta ihan mukava lisä se on ja paneelisto antaa tiettyä mielenrauhaa”, Sonja Pyy toteaa.
Pakkaamon koneet ja laitteet on hankittu valtaosin keski- ja eteläeurooppalaisilta valmistajilta, joiden pitkäaikainen kokemus erikoiskoneiden valmistuksessa on vahva.
Talouskeskus lämpiää hakkeella, joka tehdään oman metsän hakkuutähteistä ja kirjanpainajan tärvelemistä kuusista. Metsäkuljetus ja haketus on urakoitsijan vastuulla.
Tulevaisuudessa Pyyn maatilalla seurataan tarkasti markkinoiden kehitystä. Nyt näyttää sille, että tulevaisuudessa kuorittujen ja esijalostettujen tuotteiden osuus tulee kasvamaan. Ihmiset haluavat aina vain helpompia raaka-aineita ruuanlaittoon.
”Yrityksen on seurattava markkinoiden kehitystä ja meidän on tehtävä tulevat kone- ja laiteinvestointimme sen perusteella”, Elli Pyy sanoo.