
Apetitilla on tänä vuonna 1600 hehtaaria pakasteherneen sopimusviljelyä, mikä on 200 hehtaaria viime vuotta enemmän. Apetit kertoi viime vuonna tavoittelevansa noin 200–300 hehtaarin pinta-alan kasvua.
Herneenviljelijöiden määrä on noussut viime vuodesta: viime vuonna viljelijöitä oli noin 100 ja nyt 15 enemmän.
Kiinnostusta herneen viljelyyn on ollut. Uusia sopimusviljelijöitä on löytynyt muun muassa Ypäjältä, jossa ei ole ennen viljelty Apetitin hernettä.
”Uusilla alueilla saisi olla 100 hehtaaria hernettä, kuten Ypäjällä on ensimmäistä kertaa”, Apetitin viljelyasiantuntija Matti Perttu kertoo.
Pinta-alaa ei voida kasvattaa loputtomiin, koska Suomen ilmasto asettaa rajansa satokaudelle.
”Joskus kylvöt on aloitettu huhtikuun puolella, mutta siitä huolimatta puinnit on päästy aloittamaan vasta heinäkuun kymmenennen päivän tienoilla”, Perttu toteaa.
Puinnit yritetään saada päätökseen elokuussa, koska syyskuussa tauti- ja hallariskit yleistyvät.
Uusia viljelysopimuksia tehdään, mutta niihin liittyy rajoituksia 100 hehtaarin aluevaatimuksen lisäksi. Kokonaisuuden tulee olla yhtenäinen, ja yksittäisten lohkojen tulee olla vähintään viiden hehtaarin kokoisia. Ehdoton raja on enintään tunnin ajomatka Apetitin tehtaalle Säkylään, jotta herne saadaan kahdessa tunnissa puinnista pakkaseen.
Turvepelloilla ja perinteisillä perunapelloilla herne ei pärjää.
Apetitin toimitusjohtaja Esa Mäki kertoo, että hernealan lisäys perustuu puhtaasti viennin lisääntymiseen. Keski- ja Etelä-Euroopassa jylläävät kuivuus ja pitkät hellejaksot eivät ole herneelle hyväksi.
Koko Euroopan mittakaavassa Suomessa on hyvät edellytykset kasvattaa hernettä.
”Suomesta ja Ruotsista saadaan hyvälaatuista ja makeaa hernettä, mikä on meidän vientivalttimme. Suurin osa herneestä menee EU-maihin: Italia on yksi suurimmista vientimaista. EU:n lisäksi tänä vuonna uudeksi vientikohteeksi on tullut Kiina”, Mäki kertoo.
Hernealaa on kasvatettu Suomessa hallitusti. Suuren pinta-alalisäyksen haasteena on viljelyvarmuus ja korkeat laatuvaatimukset.
”Viime vuodet ovat osoittaneet sen, että kuivuus ja helle ovat myös Suomessa myrkkyä herneelle”, Mäki toteaa.
Jos viljelyvarmuus paranisi ja vientimarkkinoilta saataisiin hyvää hintaa, Apetitin pitäisi pohtia tehtaan kapasiteettiin investoimista. Siihen on kuitenkin vielä matkaa.
Tämän vuoden hernesatoon Mäki ei vielä ota kantaa. ”Kuukauden päästä olemme siltäkin osin viisaampia.”