• Presidentti vierailee Farmari-näyttelyssä keskiviikkona

    Maatalous
    1.7.201316:00
    Veikko Niittymaa

    Presidentti Sauli Niinistö tutustuu puolisonsa Jenni Haukion kanssa Farmari-näyttelyyn keskiviikkona iltapäivällä. Presidenttipari kiertää näyttelykenttää tämän hetken tiedon mukaan kahden tunnin ajan.

    Niinistön lisäksi paikalla ovat muun muassa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) ja EU-komission maatalousosaston johtaja puolalainen Jerzy Plewa.

    Kaksikko osallistuu keskiviikkona ja torstaina ajankohtaiseen, EU:n maatalouspolitiikkaa ruotivaan keskusteluun yhdessä MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan ja europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen kanssa.

    Hallitus on muutoinkin jalkautumassa laajalla rintamalla Etelä-Pohjanmaalle. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) avaa Ruokaprovinssikadun. Grillin ääressä on samaan aikaan oikeusministeri Anna-Maija Henriksson (r.).

    Oppositiokin näyttäytyy. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä porhaltaa näyttelyyn häkäpönttöautollaan. Maa- ja metsätalousvaliokunta on paikalla isolla joukolla puheenjohtajansa Jari Lepän (kesk.) johdolla. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Miapetra Kumpula-Natri (sd.) on myös messutunnelmissa.

    Julkkiksia on tulossa runsaasti. Messuisäntänä häärää Elonkorjuun Simo Ralli ja tangokuninkaalliset ryydittävät Sata vuotta tangoa maaseudun puolesta -konserttia.

    Tämän kesän Farmari-näyttely on samalla sekä Pro Agria Etelä-Pohjanmaan että eteläpohjalaisen maatalousnäyttelyn juhlaa, sillä kumpikin täyttää 150 vuotta.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Sauli Niinistö
    Farmari-näyttely
    maatalous
    Etelä-Pohjanmaa
    vierailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle