• Romukasat pois nurkista ja loukut tilalle – haittaeläinten torjunta voi säästää kotieläintilan taudilta

    Kissa on tehokas haittaeläinten torjuja, mutta kantaa myös taudinaiheuttajia.
    Mikkeliläinen Sauli Niinistö on hyvä navettakissa, se tappaa hiirien lisäksi rottia. Arkistokuva.
    Mikkeliläinen Sauli Niinistö on hyvä navettakissa, se tappaa hiirien lisäksi rottia. Arkistokuva. Kuva: PIHLA LIUKKONEN
    Maatalous
    10.9.202020:46
    Terhi Torikka

    Tuotantotilalla ja niiden pihapiirissä liikkuvat haittaeläimet voivat kantaa myös ihmisille vaarallisia taudinaiheuttajia. Merkittävä osa tautiriskeistä niin Suomessa kuin maailmallakin, johtuu zoonoottisista bakteereista, jotka leviävät eläinten ja ihmisten välillä. Noin puolet tuotantoeläinten zoonoositartunnoista on peräisin rehuista ja puolet ympäristöstä, ilmeni Ruokaviraston ja Luonnonvarakeskuksen Haittaeläin-hankkeessa.

    Tutkimus oli tiettävästi ensimmäinen, jossa tutkittiin haittaeläimiä maatilojen pihapiireissä. Luonnonvarakeskus Luke pyydysti eläimet, joita koottiin tutkimukseen yhteensä yli 1 200 yksilöä. Eläimien suolistot tutkittiin, ja niistä etsittiin muun muassa salmonellaa, kampylobakteereita ja yersiniaa. Aineistoa verrattiin kaukana maatiloista pyydystettyjen kontrollieläinten bakteerilöydöksiin sekä maatiloilta kerättyjen hyönteisten ja linnunulosteiden bakteerilöydöksiin.

    Salmonellaa löytyi tutkimuksen aikana neljältä kotieläintilalta, joista kolme oli nautatiloja ja yksi sikatila. Kaikissa tapauksissa salmonella löytyi päästäisistä.

    Kaikkein yleisimmin tiloilla elävistä pieneläimistä löytyi kampylobakteereita. Niitä on löydetty runsaasti myös etenkin Itä-Suomessa nurmipelloilla viihtyvistä valkoposkihanhista. Tutkimusten mukaan kampylobakteereja esiintyy 10-20 prosentilla valkoposkihanhista.

    Mikrobilääkeresistenssiä tiloilta ei tutkimuksen yhteydessä juuri löytynyt.

    Riskiä haittaeläinten levittämien tautien esiintymiseen lisäävät tutkimuksen mukaan muun muassa tiivis maatalousmaisema, jossa useita tiloja sijaitsee lähellä toisiaan. Myös kostea ja viileä sää edesauttaa bakteerien säilymistä tartuttavina. Vaikutusta on lisäksi sillä, miten paljon esimerkiksi myyriä kunakin vuonna esiintyy. Mitä enemmän myyriä on, sitä todennäköisemmin myyrä levittää salmonella maatiloille.

    Riskiä maatilojen salmonellatartuntoihin lisää myös turkistarhojen läheisyys. Linnuilla ei havaittu olevan merkitystä tartuntojen yleisyyteen.

    Tutkimuksen päätösseminaarissa todettiin, että haittaeläinten torjuminen kotieläintilalla parantaa tautisuojausta ja voi säästää tilan tartunnalta. Yksi keino vähentää haittaeläinten viihtymistä on pitää eläintilojen ympäristö siistinä, jolloin siellä on niukasti haittaeläimiä houkuttavia piilopaikkoja. Kissa tai muutama kissa tilaa kohden todettiin olevan tehokas keino torjua haittaeläimiä. Kissoja pitäessä on kuitenkin muistettava, että kissa itsekin voi kantaa taudinaiheuttajia, eikä kissoja saa päästää lisääntymään suunnittelematta.

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle