• Lukijalta: Maa- ja metsätalousministeriö MT:n uutisesta talousarvioesityksestä: leikkauksia ei kohdisteta ruuantuotantoon

    Ministeriömme on vahvasti painottanut budjettivalmistelun aikana, että maatalous on merkittävä osa huoltovarmuutta ja yhteiskunnan strategista ydintä, kirjoittaa kansliapäällikkö Pekka Pesonen.
    Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen.
    Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Pekka Pesonen. Kuva: Maria Miklas
    Metsä|Politiikka
    16.8.202412:18
    Lukijalta
    Pekka Pesonen

    MT:n 9.8. uutisoimat luvut maa- ja metsätalousministeriön talousarvioehdotuksen sisällöstä ovat sinällään olleet oikein, mutta eri säästöjen ja menolisäysten vaikutukset budjettiin jäivät osin epäselväksi.

    Ministeriömme on vahvasti painottanut budjettivalmistelun aikana, että maatalous on merkittävä osa huoltovarmuutta ja yhteiskunnan strategista ydintä. Siksi hallituksessa on sovittu, ettei julkisen talouden vahvistamisen johdosta tehtäviä välttämättömiä leikkauksia kohdisteta ruuantuotantoon.

    MMM:n 2,6 miljardin euron talousarvioehdotus on laaja kokonaisuus. Kuluvan vuoden talousarvioon verrattuna määrärahat vähenevät 31,9 miljoonaa euroa pääosin aiemmista kehys- ja talousarviopäätöksistä johtuen.

    Ministeriö iloitsee hallinnon ja tutkimuksen määrärahalisäyksestä. Lisäpanostus suunnataan kasvua edistäviin toimiin, ei hallintoon. Suurin muutos aiheutuu jo huhtikuussa kehysriihessä sovitusta 10,0 miljoonan euron kasvupaketista. Se kohdistetaan ruokavientiä, huoltovarmuutta ja biotaloutta edistäviin toimiin. Samalla tutkimus- ja kehitysrahoitusta suunnataan 4,9 miljoonaa euroa Luonnonvarakeskuksen Jokioisten yksikön tutkimusteknologiaan ja tutkijatohtoriohjelmiin.

    Lisäksi MMM:n ehdotuksessa ehdotettiin lisäyksiä Enonkosken kalanviljelylaitokselle, 4H-toimintaan, kasvihuonekaasuinventaarion ja seurantajärjestelmän kehittämiseen sekä avaruustilannekeskuksen perustamiseen.

    MMM:n hallinnonala kantaa oman vastuunsa julkisen talouden vahvistamisesta. Hallinnonalan toimenpidekokonaisuuden eri säästöesitysten loppusumma on 56,9 miljoonaan euroa. Tämä jakautuu talousarvioehdotuksessa 36,1 miljoonan euron hallitusohjelman mukaisiin säästöihin sekä kehysriihessä sovittuihin 20,8 miljoonan euron säästöihin. Menoleikkauksia MMM:n talousarvioehdotuksessa on yhteensä 45,9 miljoonaa euroa.

    Valtion tuloja vahvistetaan puolestaan lisäämällä Metsähallituksen voiton tuloutuksia 11,0 miljoonalla eurolla. Menosopeutusten lisäksi on sovittu, että EU:n ja muihin lisätehtäviin ei varata lisäresursseja. Leikkausvaikutus on 2–3 miljoonaa euroa.

    Suorien menosopeutusten määrä nousi VM:n ehdotuksessa yllättäen 6,0 miljoonalla eurolla 51,9 miljoonaan euroon. Lisäsäästö oli kohdennettu hevostalouden edistämiseen.

    Ensi vuoden talousarvion valmistelu on edelleen kesken. Budjettiriihessä puntaroidaan samanaikaisesti valtiovarainministeriön ehdotuksen ohella myös ministeriöiden budjettinäkemyksiä. Riihen jälkeen MMM jatkaa budjettivalmistelua ja viimeistelee hallinnonalan sopeutussuunnitelmansa myös hevostalouden edistämisen osalta.

    Pekka Pesonen

    kansliapäällikkö

    maa- ja metsätalousministeriö

    Juttua muokattu 16.8.2024 klo 14.36: Otsikosta poistettu sana ”tarkentaa”.

    Lisää aiheesta
    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sanoo tiedotteessa, että ministeriö osallistuu omalta osaltaan leikkaustoimenpiteisiin. Kuva Farmari 2024:n paneelikeskustelusta.

      Politiikka ja talous | Maa- ja metsätalousministeriön esitys laskisi määrärahoja 32 miljoonalla eurolla: näistä kohteista leikattaisiin

      Tilaajalle
    • Hevosalan rahoitukseen esitetään hurjaa leikkausta.

      Politiikka | Hevosalan leikkaussuunnitelmat kertovat hallituksen epätoivosta – taloustilanne ei korjaannu maaseutua kurittamalla

    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah kertoi kehysriihen taustoista viljelijöille tuoreeltaan keskiviikkona Klaukkalassa.

      Politiikka | Ministeri Essayah kehysriihen päätöksistä: Hallitus osoitti arvostusta ruuantuotantoa kohtaan

      Tilaajalle
    • Sujuva tukihallinto on viljelijöille ja koko ruokaketjulle välttämättömyys. Kuvassa Ruokaviraston viljelijätukien sähköinen asiointisovellus Vipu.

      Politiikka | Juustohöylä ei sovi byrokratian karsintaan

    Artikkelin aiheet
    maa- ja metsätalous
    talousarvio
    huoltovarmuus
    ruuantuotanto
    budjettivalmistelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa