• Norjassa hakattiin viime vuonna ennätysmäärä puuta

    Sekä tukin että kuitupuun hinnat nousivat Norjassa vuonna 2024.
    Tilaajalle
    Ennätyshakkuisiin kirittivät vahva puun kysyntä, korkeat puun hinnat ja hyvät talven korjuuolosuhteet.
    Ennätyshakkuisiin kirittivät vahva puun kysyntä, korkeat puun hinnat ja hyvät talven korjuuolosuhteet. Kuva: Anu Leppänen
    Metsä|Ulkomaat
    12.1.202513:58
    Anni-Sofia Hoppi

    Norjan hakkuumäärä nousi viime vuonna ennätyslukemiin, raportoi itävaltalainen verkkolehti Holzkurier.

    Norjalaiset metsänomistajat myivät vuonna 2024 teollisuuden käyttöön noin 12 miljoonaa kuutiometriä puuta. Hakkuumääriä tilastoivan Norjan maatalousviraston mukaan määrä on reilut 300 000 kuutiota enemmän kuin edellisenä ennätysvuonna 2022.

    Vahva puun kysyntä, korkeat puun hinnat ja hyvät talven korjuuolosuhteet kirittivät hakkuut ennätykseen, maatalousviraston metsäpäällikkö Trond Svanøe-Hafstad kertoo lehdelle.

    Vertailun vuoksi Suomessa hakattiin 69 miljoonaa kuutiometriä puuta vuonna 2023.

    Sekä tukin että kuitupuun hinnat ovat niin ikään ennätystasolla Norjassa. Puun keskimääräinen hinta oli tammikuussa noin 51 euroa kuutiolta, mutta nousi vuoden lopussa noin 65 euroon kuutiolta.

    Maatalousviraston mukaan nousu johtui pääasiassa Euroopan ja Pohjois-Amerikan metsätuhojen aiheuttamasta kansainvälisestä raaka-ainepulasta sekä Venäjän asettamasta tukkien vientikiellosta.

    Holzkurier: Record harvest in Norway

    Kotimaan ajantasaiset puun hinnat löydät MT:n Metsäpalvelusta.
    Lisää aiheesta
    • Jos hakkuita rajoitetaan EU:n alueella, hakkuut siirtyvät maihin, joissa ei metsien uudistamisesta huolehdita yhtä tehokkaasti kuin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa.

      Ympäristö | Hakkuurajoituksista seuraisi hiilivuotoa Euroopan ulkopuolelle

    • Hakkuumäärät ovat viime vuosina lähennelleet suurinta kestävää hakkuumahdollisuuksien rahaa useissa maakunnissa. Eniten varaa kasvattaa hakkuita olisi Lapissa ja Kainuussa.

      Metsäpolitiikka | Lähes puolet metsänomistajista olisi valmiita lisäämään hakkuita

      Tilaajalle
    • Suurin osa puun viennistä on havukuitupuuta.

      Metsäteollisuus | Puun vienti vähentynyt ‒ hintojen nousu jatkunut

      Tilaajalle
    • Metsäyhtiö Stora Enso kertoo korjanneensa ja toimittaneensa lokakuussa tehdasasiakkailleen ennätysmäärän puuta.

      Puukauppa | Puuta hakattiin lokakuussa tavanomaista enemmän

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio