• Pasi Nieminen valittiin Keslan uudeksi toimitusjohtajaksi

    Uusi toimitusjohtaja aloittaa tehtävässään viimeistään ensi elokuussa.
    Pasi Nieminen ryhtyy johtamaan puunkorjuulaitteita, traktorivarusteita sekä auto- ja teollisuusnostureita valmistavaa Keslaa. Kuva yhtiön Kesälahden tehtaalta.
    Pasi Nieminen ryhtyy johtamaan puunkorjuulaitteita, traktorivarusteita sekä auto- ja teollisuusnostureita valmistavaa Keslaa. Kuva yhtiön Kesälahden tehtaalta. Kuva: Tommi Hakala
    Metsä|Metsäkoneet
    7.2.202419:00
    Sami Suojanen

    Diplomi-insinööri Pasi Niemisen on valittu metsäkoneyhtiö Keslan uudeksi toimitusjohtajaksi. Nieminen aloittaa uudessa tehtävässään viimeistään elokuussa 2024.

    Nieminen siirtyy Keslaan Toyota Material Handling Europe -konsernista, jossa hän on toiminut Sap-muutosohjelman johtotehtävissä Euroopassa. Tätä ennen Nieminen toimi runsaan vuosikymmenen ajan Toyota Material Handlingin Suomen toimintojen toimitusjohtajana ja aiemmin eri tehtävissä teknologiateollisuudessa.

    Niemisen edeltäjä Marko Pekkola irtisanoutui tehtävästään 29. syyskuuta. Hänen kerrottiin siirtyvän uusiin haasteisiin yhtiön ulkopuolelle. Pekkola ei viihtynyt Keslassa kauan, sillä hän aloitti yhtiössä marraskuussa 2022.

    Yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana marraskuusta alkaen on toiminut talousjohtaja Ilkka Miettinen. Niemisen aloituksen jälkeen Miettinen palaa talousjohtajaksi.

    Kesla valmistaa puunkorjuulaitteita, traktorivarusteita sekä auto- ja teollisuusnostureita. Yhtiö julkistaa viime tilikauden tuloksensa maaliskuun ensimmäisenä päivänä,

    Lisää aiheesta
    • Keslan tuotteiden kysyntä on laskenut. Kuvassa yhtiön kärkiohjattu kuormain.

      Metsäkoneet | Kesla lomauttaa koko henkilöstönsä enintään kolmeksi kuukaudeksi

    • Kesla esitteli uutta metsäkonettaan Joensuussa vuonna 2021.

      Koneet ja kulkuneuvot | Metsäkoneita valmistavan Keslan toimitusjohtaja eroaa – ehti olla talossa vajaan vuoden

    • Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa .

      Metsäkoneet | Kesla paransi tuntuvasti –kovat korot ja sodan jatkuminen tuovat kuitenkin riskejä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa