• Kesla paransi tuntuvasti –kovat korot ja sodan jatkuminen tuovat kuitenkin riskejä

    Puunkorjuulaitteita valmistava Keslan alkuvuoden liikevaihto nousi ennätykselliseksi.
    Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa .
    Keslalla on tuotantolaitokset Joensuussa, Kesälahdella ja Ilomantsissa . Kuva: Tommi Hakala
    Metsä|Metsäkoneet
    16.8.202316:52
    Mia Jouslehto

    Metsäteknologian konepajakonsernin Keslan alkuvuosi on sujunut paljon viime vuoden vaikeita aikoja paremmin. Yhtiön kuuden ensimmäisen kuukauden liikevaihto nousi 31 miljoonaan euroon ja oli samalla yhtiön historian korkein alkuvuoden lukema.

    Liikevoittoa kertyi alkuvuodelta 1,6 miljoonaa euroa, kun vuosi sitten tulos oli tuntuvasti pakkasella. Tuolloin Keslaa kuten monia muitakin yrityksiä painoivat ongelmat Venäjällä. Toisella vuosineljänneksellä liikevoittoa kertyi jo miljoona euroa.

    ”Haasteellisen tilikauden 2022 jälkeen kasvatimme liikevaihtoa. Kasvaneen liikevaihdon taustalla olivat uudet asiakkuudet, parantunut toimituskyky ja hinnankorotukset.”, kommentoi Keslan toimitusjohtaja Marko Pekkola tulosta yhtiön tiedotteessa.

    ”Tilausvirta jatkui toisella neljänneksellä hyvänä, ja erityisen vahvaa kysyntä oli auto- ja teollisuusnostureissa sekä traktorivarusteissa.”

    Kesla kertoo saatujen tilausten arvon laskeneen kuitenkin huhti-kesäkuussa vuodentakaiseen aikaan verrattuna. Uusien tilausten määrä oli koko alkuvuonna 28 milj. euroa.

    Yhtiön kassavirta on nyt selvästi positiivinen ja velkojen määrä vähentynyt.

    Korkojen pysyminen korkealla tasolla pitkäaikaisesti voi Keslan mukaan muuttaa sen asiakkaiden rahoituksen saatavuutta, yleistä investointiaktiivisuutta ja kulutustottumuksia. Tämä puolestaan voi vaikuttaa yhtiön tuotteiden kysyntään.

    ”Ukrainan sodan jatkuminen ja sen mahdollinen eskaloituminen lisäävät yleistä epävarmuutta, mikä voi vaikuttaa liiketoimintaympäristöön monin tavoin”, Kesla mainitsee lähiajan riskeistään.

    Yhtiön uusi strategia valmistuu syksyn aikana.

    Lisää aiheesta
    • Metsäkonevalmistaja Keslan tilauskirjat täyttyivät hyvää vauhtia ja sillä on runsaan 33 miljoonan euron tilauskanta.

      Metsäkoneet | Komponenttipula helpotti – Keslan tulos kääntyi voitolliseksi

      Tilaajalle
    • Keslalla on tuotantolaitokset IIlomantsissa, Joensuussa ja Kesälahdella (kuvassa).

      Koneet ja kulkuneuvot | Kesla aloittaa muutosneuvottelut Ilomantsissa: Lomautusuhan alla 41 työntekijää

    • Kesla valmistaa muun muassa puunkorjuulaitteita.

      Metsäteollisuus | Venäjän-tilausten peruminen painoi Keslan tulosta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Kesla
    puunkorjuulaitteet
    liiketoiminta
    korot
    Ukrainan sota
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa