• Metsäkiinteistöjen myynti on hidastunut Ruotsissa tuntuvasti

    Metsäkiinteistöjen markkinat ovat Ludvig & Co:n mukaan edelleen varovaiset ja kiinteistöjen myyntiajat pitkiä.
    Metsäkiinteistöjen markkinat ovat yrityksen mukaan edelleen varovaiset ja kiinteistöjen myyntiajat pitkiä. Kuvituskuva.
    Metsäkiinteistöjen markkinat ovat yrityksen mukaan edelleen varovaiset ja kiinteistöjen myyntiajat pitkiä. Kuvituskuva. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsänhoito
    7.7.202610:00
    Henna Lääveri

    Ruotsissa avoimilla markkinoilla myytyjen metsäkiinteistöjen määrä on vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla laskenut tuntuvasti. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Lantbrukets Affärstidning (ATL).

    Jutussa siteerataan Ludvig & Co.-kiinteistönvälitysyrityksen puolivuosittaista metsämaan hintaraporttia. Yrityksen mukaan mukaan metsäkiinteistökauppojen kokonaismäärä avoimilla markkinoilla olisi kuluvana vuonna noin 30 prosenttia pienempi kuin 2020-luvulla keskimäärin.

    Lisää aiheesta
    • Ruotsissa metsämaan hintojen pohja saavutettiin todennäköisesti viime vuoden alkupuolella ennen korkojen laskua.

      Metsä | Metsämaan hinnat jatkoivat laskuaan Ruotsissa – yksi suurimmista pudotuksista 30 vuoteen

      Tilaajalle

    Yritys muistuttaa, ettei sen tilastoa tule käyttää yksittäisten kiinteistöjen arvonmääritysmallina, sillä metsämaan hinta vaihtelee suuresti.

    Hintaan vaikuttavat muun muassa kiinteistön sijainti sekä metsän ja tieverkoston laatu. Osin tästä johtuen kiinteistökaupan olosuhteet ovat yrityksen mukaan myös maan eri osissa hyvin erilaiset.

    Yrityksen mukaan mukaan metsäkiinteistökauppojen kokonaismäärä avoimilla markkinoilla olisi kuluvana vuonna noin 30 prosenttia pienempi kuin 2020-luvulla keskimäärin.

    Ludvog & Co. raportoi tilastonsa yksiköissä kruunua per kuutiometri.

    Esimerkiksi Etelä-Ruotsissa metsän hinnat ovat yrityksen mukaan nousseet jopa 3,6 prosenttia 930 kruunuun eli noin 85 euroon kuutiometriltä viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

    Keski-Ruotsissa hinnat ovat sen sijaan laskeneet 2,6 prosenttia 561 kruunuun eli reiluun 50 euroon metsäkuutiometriltä.

    Vielä suurempi ​lasku on Pohjois-Ruotsissa, jossa hinnat ovat laskeneet 4,1 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Keskihinta siellä on 329 kruunua eli vajaat 30 euroa metsäkuutiometriltä.

    Metsäkiinteistöjen markkinat ovat yrityksen mukaan edelleen varovaiset ja kiinteistöjen myyntiajat pitkiä. Pitkän aikavälin ajurit ja kiinnostus metsäsijoituksiin ovat kuitenkin edelleen olemassa.

    ”Olemme olleet jo jonkin aikaa markkinatilanteessa, jossa puun hinnat ovat olleet korkeat ja korkoympäristö suotuisa. Tämä on vaikuttanut positiivisesti metsäkiinteistömarkkinoihin. Toisaalta puun hinnat ovat laskeneet jo jonkin aikaa, ja useat ulkoiset tekijät, kuten EU:n metsäpolitiikka ja geopoliittiset levottomuudet, ovat hillinneet markkinoita”, Ludvig & Co. toteaa raportin julkistustiedotteessa.

    ATL: Försäljningar av skogsfastigheter har minskat kraftigt

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Kohteen kiinteistönvälittäjä muistuttaa, että historialliseen kohteen omistamiseen ja käyttöön liittyy myös ehtoja. Kuvituskuva.

      Kulttuuri | ATL: Ruotsissa myynnissä harvinainen kiinteistö – mukana maata, metsää ja salamurhan tapahtumapaikka

    Artikkelin aiheet
    metsäkiinteistö
    metsämarkkina
    Ruotsi
    metsäsijoittaminen
    puun hinta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla