”Käytäntö voi vaihdella taimitarhojen kesken, mutta esimerkiksi Vierumäen tarhalta taimia myydään suoraan metsänomistajille, jos vain on mitä myydä”, sanoo Pohjantaimi oy:n Vierumäen taimitarhan johtaja Esko Sirparanta.
Aina näin ei ole, sillä taimitarhat pyrkivät tuottamaan taimia niiden ennakoidun kysynnän mukaan. Jos kaikki menee suunnitellusti, niin suuret ostajat ottavat tilaamansa taimet.
”Jos kuitenkin kysyntä jostain syystä laskee tai hyvän kasvatusvuoden vuoden vuoksi taimia saadaan ennakoitua enemmän, niitä myydään mielellään pois pienemmissäkin erissä. Kaikkein kallein taimi on myymättä jäävä taimi. Siitäkään huolimatta ylijäämätaimia myydä sen halvemmalla kuin suurissa erissä ostettuja”, hän kertoo.
Periaatteessa taimia voitaisiin Sirparannan mukaan myydä vaikka yksittäiskappaleina, mutta käytännössä järkevää on pitää pienin myyntierä yhtenä laatikkona eli noin 90 taimessa. ”Pienten taimierien myyminen ei ole meille varsinaisesti mikään hyvä bisnes, mutta palvelun nimissä niin voidaan toimia. Näin säästyy ainakin ylimääräisten taimien hävittämiseltä, mikä ei ole niiden kasvattajalle mukavaa puuhaa.”
Käytännössä järkevää on pitää pienin myyntierä yhtenä laatikkona eli noin 90 taimessa.
Helpoimmin löytyy yleensä kuusen ylijäämätaimia, koska kuusen osuus kaikista taimista on korkein noin 60 prosenttia, taimitarhan johtaja kertoo. Ylijäävien taimien osuus lasketaan yleensä prosenteissa koko tuotannon määrästä.
”Jos kaikki menee nappiin, niin tuo määrä voi olla vain vain prosentin osia. Yksittäiselle ostajalle sekin voi olla monin verroin enemmän kuin on tarpeen.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
