
Metsäyhtiö UPM on lopettanut puiden ja kantojen ostamisen metsistä, joista raivataan peltoa.
Yhtiön uusi ohjeistus on ollut voimassa muutaman viikon. Se otettiin käyttöön loppukevään aikana.
UPM Metsän yksityispuukaupasta vastaava johtaja Janne Kiiliäinen sanoo, että linjaus perustuu EU:n metsäkatoasetukseen.
Asetuksella pyritään minimoimaan EU:n osuutta maailmanlaajuiseen metsäkatoon, metsien tilan heikkenemiseen, kasvihuonekaasupäästöihin ja biologisen monimuotoisuuden heikkenemiseen.
Asetuksessa metsäkadolla tarkoitetaan metsän raivaamista maatalouskäyttöön. Asetus ei koske esimerkiksi metsän raivaamista rakennetuiksi alueiksi tai teollisuuden, energiantuotannon, teiden tai muiden yhteiskunnan teknisten perusrakenteiden käyttöön.
”Lainsäädäntö ohjaa toimintaamme. Siksi emme voi jatkossa ostaa sellaisia leimikoita, joiden kuvioiden maankäyttömuoto muuttuu metsätaloudesta maataloudeksi”, Kiiliäinen toteaa.
UPM hakkaa ja korjaa tämän vuoden aikana sellaiset voimassa olevat metsänhakkuusopimukset, joiden kohde muuttuu maatalouden käyttöön.
”Emme siis hanki puita kohteista, joiden maankäyttömuoto muuttuu metsätaloudesta maataloudeksi. Uudistushakkuusta puukauppaa neuvoteltaessa varmistamme, ettei kohteen metsänkäyttömuoto muutu maataloudeksi.”
Uuden ohjeistuksen vaikutus yhtiön puunostomääriin on vähäinen. Kiiliäisen mukaan kyse on yksittäisistä, harvoin esiin tulevista kohteista.
Kiiliäinen muistuttaa, että asetus koskee vain maankäytön muutosta maatalouden käyttöön. Esimerkiksi teiden ja muun infrastruktuurin rakentaminen eivät rajoita puunhankintaa.
Asetus tuli voimaan 29. kesäkuuta viime vuonna. Voimaantulon jälkeen on alkanut puolentoista vuoden siirtymäaika, joka kestää 29. joulukuuta 2024 asti.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
