Suomen ilmastopaneelin ja Metsäbiotalouden tiedepaneelin yhteisraportin mukaan metsäteollisuuden sivutuotteiden tehokkaampi hyödyntäminen sekä bioperäisen hiilidioksidin talteenotto, hyötykäyttö ja varastointi voisivat kasvattaa Suomen kansantaloutta lisäten samalla myönteisiä ilmastovaikutuksia.
Raportissa tarkasteltiin erilaisia skenaarioita, jotka ulottuvat vuoteen 2040. Skenaarioissa metsäteollisuudessa otettiin käyttöön uusia teknologioita ligniinin ja kuoren jalostamiseksi, jotta voitaisiin tuottaa korkeamman arvonlisän tuotteita.
Tällaisia voisivat raportin mukaan olla esimerkiksi kovahiili, liimat ja nahan käsittelyyn tarvittavat tuotteet. Samalla skenaariossa puunpolttoa vähennettiin sähköistämällä.
”Havupuun kuoresta saatavilla tanniineilla voidaan korvata karsinogeenisiä kromiyhdisteitä nahankäsittelyssä. Mustalipeästä saatavasta ligniinistä voidaan jatkojalostaa kovahiiltä esimerkiksi akkumateriaaleihin, jolloin voitaisiin vähentää riippuvuutta kriittisistä raaka-aineista”, kertoo Metsäbiotalouden tiedepaneelin varapuheenjohtaja Tekla Tammelin-Peltonen.
Skenaarioissa metsäteollisuuden ja bioenergiatuotannon bioperäisiä hiilidioksidipäästöjä taltioidaan joko jatkojalostamalla polttoaineiksi ja muoveiksi tai varastoimalla hiili erilaisin ratkaisuin, kuten maaperään sitouttamalla. Ratkaisuja tarkasteltiin suhteessa eri hakkuumääriin.
Paneelin mukaan Suomella on muihin EU-maihin verrattuna suuri potentiaali varastoida bioperäistä hiilidioksidia. Isoista metsäteollisuuden ja bioenergian tuotantolaitoksista syntyy noin 28 miljoonaa tonnia bioperäistä hiilidioksidia.
Skenaarioissa tarkasteltiin tuotteita, joita voidaan jo tällä hetkellä valmistaa polttoon menevistä metsäteollisuuden sivuvirroista. Samalla nämä vaikuttavat bioperäisen hiilidioksidin saatavuuteen.
Kaikki raportin skenaariot osoittautuivat ilmastoystävällisimmiksi nykytilaan verrattuna. Korkeimpien hakkuutasojen skenaarioissa hiilipoistuman aiheuttamaa päästövaikutusta ei kuitenkaan pystytty täysin kompensoimaan. Matalamman hakkuutason skenaariossa siihen pystyttiin.
Ilmastopaneelin jäsenen Kati Koposen mukaan matalampi hakkuutaso tukisi paremmin tulevien ilmastotavoitteiden saavuttamista.
Toisaalta raportin mallin mukainen hakkuutasojen pienentäminen alentaisi myös metsäsektorin taloudellista arvonlisää, mikäli uusia korkean jalostusasteen tuotteita ei saataisi markkinoille.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
