Kortejärvi: Suomessa tarvitaan tehometsätalouden paluuta

Suomen metsien hakkuumahdollisuudet herättivät huolta metsäalalla ja koko yhteiskunnassamme 1960-luvulla, kun hakkuut ja luonnonpoistuma ylittivät muutamana vuonna metsien kasvun.

Metsäntutkijat tekivät skenaario­laskelmiaan jo tuolloin. Laskelmia tehtiin karkeasti kahdella oletuksella. Ensinnäkin niin, että metsäteollisuus sopeutuu kestäviin hakkuumahdollisuuksiin eikä metsänhoitoon tehdä muutoksia. Toisena skenaariona tarkasteltiin tehostettua metsänhoitoa, jonka tavoitteena oli metsien kasvun parantaminen ja sitä mukaa metsä­teollisuuden tuotannon kasvu.

Jälkimmäinen valittiin. Valtio sitoutui metsien kasvun parantamiseen, ja melko pian resursseja kanavoitiin metsänhoitoon Mera-ohjelmien muodossa. Silloisissa oloissa rahoitusta hankittiin Maailmanpankilta.

Metsien ja niiden myötä metsä­teollisuuden kasvulle oli erittäin painavat syyt. Vielä 1950-luvulla metsäteollisuuden osuus Suomen tavaraviennistä oli 85 prosenttia, ja vienti suuntautui valtaosin länsimaihin. Sotakorvausten myötä kehittyneen konepajateollisuuden vienti puolestaan suuntautui pääosin Neuvostoliittoon ja sen satelliittivaltioihin, ja länsivaluutan sijasta viennistä saatiin korvauksena muun muassa fossiilisia polttoaineita.

Mera-ohjelmien toteutus tunnettiin myöhemmin niin sanottuna tehometsätaloutena, joka muutti suomalaista maisemaa voimallisesti. Muun muassa soiden ojittaminen metsätalouden käyttöön tapahtui käytännössä varsin lyhyessä ajassa 1960–1980-luvuilla. Tuolloin ei vielä tiedetty avosoiden ojittamisen ilmastovaikutuksista, ja vielä vähemmän oli tietoa 2020-luvun ilmastopolitiikasta.

Termi ”tehometsätalous” ei herätä kovin positiivisia mielleyhtymiä, vaikka nykyinen hyvinvointimme perustuu paljolti sille. Omasta mielestäni tehon ja tehokkuuden vaatimisen ei sinällään pitäisi olla poissa muodissa. Tänä päivänä tarvitsemme metsien hoitoon itse asiassa enemmän tehoa kuin koskaan aiemmin.

Tarvitsemme lisää tehoa puuntuottamiseen, lisää tehoa luontoarvojen vaalimiseen, lisää tehoa ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja lisää tehoa vesistöjen tilan parantamiseen.

Nykypäivänä tehokas puuntuotanto tarkoittaa etenkin metsänhoitotöiden ja hakkuiden oikeaa ajoittamista ja toteutuksen laatua. Molemmissa on parannettavaa, ja keinotkin tiedetään.

Luontoarvojen vaalimisessa tehokkuus tarkoittaa suojelun ja luonnonhoidon oikeaa kohdentamista niin, että suojeluhehtaareiden ja -prosenttien sijaan saavutetaan monimuotoisuuden vahvistumista.

Tehokas sopeutuminen ilmastonmuutokseen tarkoittaa käytännössä enemmän metsätaloutta. Ei kuitenkaan välttämättä enemmän tai rajumpia hakkuita, vaan hakkuiden oikeaa kohdentamista ja esimerkiksi sekametsien lisäämistä. Viimeksi mainittu puolestaan edellyttää uudistushakkuita, koska koivu ja mänty eivät isossa mittakaavassa uudistu ja kasva peitteisessä metsässä.

Vesistöjen tilan tehokas parantaminen edellyttää parempaa suunnittelua. Tarvitaan valuma-aluetason ratkaisuja ja laajojakin pintavalutuskenttiä ennen vesien johtumista jokiin ja järviin. Tähän tarvitaan rahoitusta ja toimijoiden sitouttamista.

Tehokkuus on syytä nostaa takaisin metsätalouden keskeiseksi tavoitteeksi, mutta nykyaikaan sovitettuna. Edellytykset tähän ovat hyvät, koska suomalainen metsäntutkimus on edelleen maailman huippua.

Aarteen kolumnisti, metsänhoitaja ja metsänomistaja Petri Kortejärvi (s. 1973) työskentelee metsäasiantuntijana finanssialalla.