• Raportti: Suomen valtio on perustettu kahden kansan maille – Metsähallitus tukee saamelaisten totuus- ja sovintokomission jatkotyötä

    Metsähallitus ei toteuta saamelaisten kotiseutualueella hakkuita tai muita metsätaloustoimia ilman paliskunnan hyväksyntää.
    Poronhoito on saamelaisten perinteinen elinkeino.
    Poronhoito on saamelaisten perinteinen elinkeino. Kuva: Tarmo Lehtosalo
    Metsä|Yhteiskunta
    5.12.202511:42
    Suvi Jylhänlehto

    Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio luovutti loppuraporttinsa torstaina valtioneuvostolle, saamelaiskäräjille ja kolttien kyläkokoukselle.

    Raportissa komissio korostaa, että Suomen valtio on perustettu kahden kansan, saamelaisten ja suomalaisten, maille.

    Saamelaisten kotiseutualueesta yli 90 prosenttia on Metsähallituksen hallinnassa olevia valtion maita.

    Metsähallitus kertoo olevansa valmis jatkamaan työtä yhteistyön parantamiseksi.

    “On tärkeää, että niin menneet kuin nykyiset epäkohdat tuodaan esiin, jotta niistä voidaan keskustella avoimesti ja sopia toimenpiteistä, joilla saamelaisten asemaa vahvistetaan”, Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä sanoo tiedotteessa.

    “Yhteistyötä Metsähallituksen ja saamelaisyhteisön välillä on kehitetty vuosikymmenien aikana, ja nykyiset yhteistyökäytännöt ovat varsin kattavat ja toimivat. Vuoropuhelumme saamelaisyhteisön edustajien kanssa on tiivistä ja pidämme sitä erittäin tärkeänä ja arvokkaana“, Niemelä sanoo.

    Metsähallitus ei toteuta saamelaisten kotiseutualueella hakkuita tai muita metsätaloustoimia ilman paliskunnan hyväksyntää.

    Luonnonvarasuunnitelmassa on myös linjattu, ettei Metsähallitus edistä alueella tuulivoimahankkeita suunnitelmakaudella.

    Kaikista maankäyttöön liittyvistä suunnitelmista neuvotellaan saamelaiskäräjien ja kolttien kyläkokouksen kanssa.

    Metsähallituksen tavoitteena on vahvistaa oman henkilöstön tietämystä ja ymmärrystä saamelaisten kulttuurista ja oikeuksista, ja tätä varten henkilöstölle on järjestetty koulutusta.

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi raportin luovutustilaisuudessa, että Suomen pitää esittää anteeksipyyntö saamelaisille heidän kokemastaan syrjinnästä.

    Lisää aiheesta
    • Arkkipiispa Tapio Luoma pyysi saamelaisilta anteeksi Turun tuomiokirkossa torstaina järjestetyssä jumalanpalveluksessa, evankelis-luterilainen kirkko tiedotti. LEHTIKUVA / RONI LEHTI .

      Kulttuuri | Kirkko pyysi anteeksi saamelaisilta

    • Lasten kuvakirja Anteeksi oli yksi Botnia-palkinnon ehdokkaista.

      Kirjallisuus | Anteeksi pyytäminen leikkikaverilta on vaikeaa, kuten myös kokonaiselta kansalta

    • Inka Mustan mielestä metsätaloudessa pitäisi hyväksyä toiminnan lähtökohdaksi ekologinen kestävyys.

      Metsäpolitiikka | Suuren muutoksen edellä omaisuuden suojaakin koetellaan, sanoo konsultti ja saamelaisaktiivi Inka Musta – ”Pyhiä lehmiä ei saa olla”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    saamelaisten totuus- ja sovintokomissio
    Metsähallitus
    saamelaisten kotiseutualue
    hakkuut
    poronhoito
    tuulivoima
    alkuperäiskansa
    Saamelaiset
    Petteri Orpo
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle