• Suuren muutoksen edellä omaisuuden suojaakin koetellaan, sanoo konsultti ja saamelaisaktiivi Inka Musta – ”Pyhiä lehmiä ei saa olla”

    Metsäteollisuudesta omaan konsulttiyritykseen siirtynyt saamelaisvaikuttaja Inka Musta kannustaa yrityksiä ottamaan aitoa vastuuta luonnosta.
    Tilaajalle
    Inka Mustan mielestä metsätaloudessa pitäisi hyväksyä toiminnan lähtökohdaksi ekologinen kestävyys.
    Inka Mustan mielestä metsätaloudessa pitäisi hyväksyä toiminnan lähtökohdaksi ekologinen kestävyys. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Metsäpolitiikka
    22.6.202406:00
    Henrik Hohteri

    ”Metsäsektorilla, kuten muillakaan aloilla, ei ole herätty tulossa olevan muutoksen suuruuteen”, sanoo yrityksiä vastuullisuusasioissa neuvovan Luontoa oy:n toimitusjohtaja Inka Musta.

    Ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaativat hänen mukaansa kaikilta valmiutta ajatella metsien käyttöä uudella tavalla.

    Yrityksissä pitäisi pohtia tulevaisuutta, jossa kuluttaminen vähenee ja ekologinen kestävyys asettaa rajat talouskasvulle.

    Tavallisen metsänomistajan taas tulisi nähdä, että metsätalouden hyväksyttävyys tarkoittaa muidenkin kuin paikallisten asukkaiden ja metsästä leipänsä tienaavien huomioimista.

    ”Kenellä on oikeus metsän hyötyihin ja kuka saa niistä päättää? Omaisuuden suojaa haastetaan jo nyt. Keskustelussa ei saa olla pyhiä lehmiä, joita ei saa käsitellä.”

    Aina suojelu ei voi olla vapaaehtoista, Musta näkee. Päätösten pitäisi nojata dataan ja tutkimustietoon.

    ”Uskon, että asioita pitää viedä myös lainsäädännön kautta eteenpäin. Sertifiointi ja EU-lainsäädäntö vaativat tulevaisuudessa vaikutusten mittaamista ja läpinäkyvyyden arviointia.”

    Esimerkiksi vesistöt eivät parane suojavyöhykkeiden metrimäärillä, vaan olennaista on vyöhykkeen vaikutus vesistökuormitukseen. Säästöpuiden määrän sijaan pitäisi laskea niiden vaikutusta lajistoon, ja niin edelleen.

    Kiristyvät säännöt nostavat monen metsänomistajan niskakarvat pystyyn. Musta uskoo, että vastakkainasettelulta vältytään, jos uudet asiat tarjoillaan oikealla tavalla.

    ”Tutkimus osoittaa, että metsänomistajat haluavat kunnioittaa luontoa. Koko sektorin vastuulla on tuottaa palveluita, joiden avulla metsänomistaja voi ottaa vastuullisuuden huomioon.”

    Musta työskenteli pitkään ympäristövastuun parissa Metsäteollisuus ry:ssä ja UPM:llä. Nyt takana on kaksi vuotta yrittäjyyttä yhdessä kahden muun perustajaosakkaan kanssa.

    ”Halusin lähteä tekemään itsenäisempää työtä ja itseni näköistä työelämää. Isoissa organisaatioissa muutos on hidasta, ja se toki turhauttikin.”

    Luontoa oy:n perustaminen oli Inka Mustalle tilaisuus rakentaa entistä omaehtoisempaa työelämää. Entiset työnantajat metsäteollisuudessa ovat nyt yhteistyökumppaneita ja asiakkaita.
    Luontoa oy:n perustaminen oli Inka Mustalle tilaisuus rakentaa entistä omaehtoisempaa työelämää. Entiset työnantajat metsäteollisuudessa ovat nyt yhteistyökumppaneita ja asiakkaita. Kuva: Carolina Husu

    Siltoja Musta ei kuitenkaan ole takanaan polttanut. Entiset työnantajat ovat nykyisiä asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.

    Luontoa palkkasi hiljattain johtavaksi luontoasiantuntijaksi Paloma Hannosen, joka on toiminut metsätaloutta kärkkäästi arvostelevissa luontojärjestöissä. Mustan mukaan rekrytointi on herättänyt kysymyksiä ja kiinnostusta metsäteollisuudesta.

    ”Hän tuo asiakkaille näkökulmaa kansalaisjärjestöjen puolelta. Näen sen vahvuutena, vaikka jotkut ovat sitä säikähtäneetkin.”

    Järjestöilläkin olisi opittavaa, Musta toteaa. Hyvästä kehityksestä voisi kiittää, kun aihetta on, eikä vain rakentaa yhä uusia konflikteja.

    ”En usko, että jyrkimmät ympäristöjärjestöt tulevat koskaan taputtamaan yrityksiä selkään ja sanomaan hyvä, nyt on tehty tarpeeksi. Heillä on kirittäjän rooli. Mutta ihmiset on kohdattava ihmisinä. Metsäteollisuudessa työskennellessäni minua satutti, kun koin joskus tulevani kohdatuksi vain edustamani työnantajan kautta, en ihmisenä.”

    Parhaillaan Luontoa pureutuu uudistavaan metsien käyttöön Koneen säätiön rahoituksella. Sanaparin taakse kätkeytyy ajatus, että luonto elpyy kielteisistä vaikutuksista, joita metsien käyttö on sille aiheuttanut. Esimerkiksi Metsä Group on ottanut termin käyttöön. Nyt sanoille tarvittaisiin konkreettista, tieteeseen perustuvaa katetta.

    ”Jotta voidaan sanoa, että metsätalous on uudistavaa, pitää tehdä kriteerejä, jotka määrittävät, mitä se tarkoittaa.”

    Kuten moni nykypolven metsänhoitaja, Musta valitsi opintoalansa viehätyksestä luontoon. Hänen mielimaisemiaan ovat kotiseudun Inarin mäntykankaat ja avoimet jängät.

    ”En olisi silloin ikinä uskonut, että minusta tulee metsäteollisuuden edunvalvoja.”

    Inarinsaamelainen Musta on saamelaiskäräjien hallituksen jäsen.

    Saamelaiskäräjät pitää esillä saamelaisten perusoikeuksia, kuten esimerkiksi opetuksen saamista omalla äidinkielellä. Ikuisuusaihe on, miten eri elinkeinojen rinnakkaiselo onnistuu. Osin se on alkanut onnistua hyvin, Musta kiittelee.

    ”Olen koska tahansa valmis antamaan julkista kiitosta Metsähallitukselle. Maankäytön yhteensovittamiseen on saatu toimivat yhteistyömallit.”

    Inka Musta

    Yritysvastuuseen erikoistuneen Luontoa oy:n perustajaosakas ja toimitusjohtaja.

    Työskennellyt aiemmin Metsähallituksen luontopalveluissa ja konserniviestinnässä, Metsäteollisuus ry:ssä ja UPM:llä.

    Valmistunut metsänhoitajaksi Helsingin yliopistosta.

    Saamelaiskäräjien hallituksen jäsen. Kotoisin Inarista, asuu Helsingissä.

    39-vuotias. Perheeseen kuuluvat kumppani ja koira.

    Harrastaa tanssia, tanssiakrobatiaa ja koiran kanssa juoksemista.

    Toki ilmaston ja luonnon mullistukset koettelevat myös saamelaisia. Poronhoitoon liittyy myös ympäristöongelmia, joita ilmastonmuutos pahentaa.

    Mustan mielestä saamelaisalueelle mahtuisi tuulivoimaloitakin, koska kaikki eivät voi toimia perinteisissä elinkeinoissa.

    ”Jos ei ole elämisen mahdollisuuksia, nuoret muuttavat pois. Saamelaisilla pitää olla mahdollisuus miettiä vaihtoehtoja ennakkoluulottomasti.”

    Kaikki investoinnit pitää suunnitella kuitenkin yhteistyössä saamelaisten kanssa, Musta korostaa. Päinvastoin kävi Norjassa, jossa voimaloita rakennettiin poronhoitajia kuulematta. Seurauksena oli kiistoja, käräjöintiä ja korvauksia.

    Pitkään valmistellun saamelaiskäräjälain Musta toivoo valmistuvan hallitusohjelman kirjausten mukaisesti. Olennaista uudistuksessa on neuvotteluvelvoite saamelaiskäräjien kanssa sekä alkuperäiskansan oikeus määritellä itse, kuka siihen kuuluu.

    ”Jotta ei jouduttaisi aina keskustelemaan siitä, kuka kuuluu vaaliluetteloon ja kuka ei. Se on harmillista resurssien hukkaamista.”

    Lisää aiheesta
    • Arvi Pöyhösen mielestä sinänsä tarpeellisten  metsäsertifikaattien aiheuttamat kustannukset jäävät nyt yksin metsänomistajien maksettaviksi.

      Lainsäädäntö | Lukijalta: Jos omaisuudensuojasta huolehditaan, mielensäpahoittajien rivit harvenevat

    • Marko Mäki-Hakolan mielestä vanhat metsät pitää suojella niiden arvokkaiden piirteiden perusteella, ei vain suojelupinta-alan kasvattamisen takia.

      Metsäpolitiikka | Vanhojen metsien kriteerit eivät johda pakkosuojeluun, mutta vapaaehtoisiin toimiin pitää löytyä rahaa – MTK:n Mäki-Hakola: ”Tämä on haasteellinen kokonaisuus”

      Tilaajalle
    • Kymmenen vuoden määräaikaiseen suojeluun voi saada rahaa Metso-ohjelmasta. Siihen sopivat esimerkiksi metsälakikohteet, kuten puronvarsimetsiköt.

      Metsiensuojelu | Metsäkeskus irtisanoi kaikki Metso-suojelun valmistelijat – rahaa on silti rutkasti

      Tilaajalle
    • Mika ja Laura Hämäläinen tähystelevät joenvarsimetsää, josko siellä näkyisi liito-oravan koloja. Tilan metsien monimuotoisuutta edustavat myös kääpien valtaamat tekopökkelöt.

      Metsänhoito | 350 hehtaarin metsätilan omistajat Laura ja Mika Hämäläinen katsovat puustoa euronkuvat silmissä, mutta tilaa on myös monimuotoisuudelle

      Tilaajalle
    • Luonnonsuojelu kuuluu kaikille, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila linjaa.

      Maatalouspolitiikka | Yritysten tulisi voida lahjoittaa rahaa Metso- ja Helmi-ohjelmiin, ehdottaa MTK:n Marttila – ”Luonnonsuojelu kuuluu kaikille”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin