• Puunmyyntiaikeet alimmillaan vuosikymmeneen – kilpailutus säilyttää kannattavuuden

    Metsänomistajat ovat tyytyväisimpiä metsänhoitoyhdistyksen avustamiin puukauppoihin.
    Tilaajalle
    Uusia puukauppoja suunnittelee aiempaa harvempi metsänomistaja.
    Uusia puukauppoja suunnittelee aiempaa harvempi metsänomistaja. Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Puukauppa
    23.3.202609:47
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajien into myydä puuta on vajonnut vuosikymmenen pohjalukemiin. Metsäyhtiöitä odottaa siten kova työ kevään puukaupan käynnistämisessä.

    Viime keväänä puukaupan tilanne oli täysin toinen, sillä taloudessa näkyi tuolloin myönteisiä merkkejä. Se käynnisti raivokkaan kisan leimikoista, mikä nosti kantohinnat ennätyskorkeiksi.

    Puukaupat ovat onnistuneet parhaiten metsänhoitoyhdistyksen avustuksella.
    Puukaupat ovat onnistuneet parhaiten metsänhoitoyhdistyksen avustuksella. Kuva: Johannes Wiehn

    Toiveet talouden nopeasta elpymisestä haudattiin kesälomiin mennessä. Sen jälkeen vuorossa oli sellutehtaiden seisotuksia ja puun kantohintojen roima lasku.

    Parhaiten pintansa piti kuusitukki, josta on niukkuutta kaikkialla. Sen vedolla puukauppaa taas käynnistellään.

    Hyvistä kuusileimikoista maksetaan jo nyt yli 80 euron keskihintoja kuutiometrille.

    Metsänomistajia edustavan MTK:n mukaan onnistuneen puukaupan avainsanana on kilpailutus.

    Kaksi kolmesta kevään Metsätutka -kyselyyn vastanneesta metsänomistajasta kertoi pyytäneensä tarjouksia useilta ostajilta joko itsenäisesti tai metsänhoitoyhdistyksen avustuksella.

    ”Kyselyn perusteella metsänomistajat seuraavat markkinoita ja hakevat parasta ajankohtaa puukaupoilleen sekä hyödyntävät metsänhoitoyhdistyksiä puukaupan kilpailutuksessa”, toteaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola.

    Metsänhoitoyhdistyksen ammattiapua hyödynsi noin 40 prosenttia puukauppaa tehneistä metsänomistajista.

    ”Kilpailuttaminen on ainut asia, jolla metsänomistajat voivat varmistaa kilpailukykyisen hintatason.”

    Kalle Karttunen

    Metsänhoitoyhdistysten mukaan kilpailutus saattaa poikia metsänomistajalle jopa tuhansia euroja lisää, sillä tarjouksissa on tyypillisesti 10–15 prosentin eroja.

    Mäki-Hakolan mukaan puukaupan oikea ajoitus ja kilpailutus mahdollistaa metsätalouden kannattavuuden säilymisen haastavinakin aikoina.

    ”Puukaupan kilpailuttaminen on tärkein ja ainut asia, jolla metsänomistajat voivat saada puilleen kilpailukykyisimmän hintatason. On huojentava tieto, että suurin osa metsänomistajista kilpailuttaa puukauppansa”, vahvistaa MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen.

    Puun hintojen lasku näkyy metsänomistajien innossa pistää leimikoita myyntiin. Aiempaa selvästi useampi metsänomistaja aikoo jättää puukaupat väliin.

    Kevään Metsätutkaan vastanneista metsänomistajista vain joka kymmenes suunnitteli myyvänsä varmasti puuta tänä vuonna. Tämä on alhaisin lukema koko vuosikymmenen aikana.

    Eniten puunmyyntiaikomuksia on nuorilla, yrittäjillä sekä suurten metsätilojen omistajilla.

    Edellisten puukauppojen onnistumiselle metsänomistajat antoivat pääosin hyviä arvosanoja. Tyytyväisimpiä metsänomistajat olivat metsänhoitoyhdistysten avustuksella toteutettuihin puukauppoihin.

    ”Metsänhoitoyhdistyksen avustuksella puukauppoja kilpailuttivat eniten palkansaajat, pienten tilojen omistajat sekä eläkeläiset”, kertoo Karttunen.

    Kantar Agrin toteuttamaan Metsätutkaan vastasi 504 metsänomistajaa. Kyselyn virhemarginaali on noin 4 prosenttiyksikköä.

    Lisää aiheesta
    • Metsäyhtiöt ovat ajaneet puita tehdas- ja välivarastoihin kelirikon varalta.

      Puukauppa | Viikon 11 puun hinta: Kantohinnoissa alkoi kevätkiri

      Tilaajalle
    • Maija Koskela on työskennellyt autokaupan parissa reilut parikymmentä vuotta.

      Metsänhoito | ”En tykkää yhtään avohakkuista, mutta niitäkin pitää joskus tehdä” – metsä on ollut Maija Koskelan paras sijoitus

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    metsänomistajat
    kilpailutus
    metsänhoitoyhdistys
    puun hinta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen