• Metsänomistajille huipputulos ‒ näin monta euroa metsähehtaari tuotti viime vuonna

    Reaalisesti parempaan tulokseen metsänomistajat ovat päässeet vain vuosina 2007 ja 2018.
    Metsänomistajat tekivät viime vuonna yhden kaikkien aikojen parhaista tuloksistaan.
    Metsänomistajat tekivät viime vuonna yhden kaikkien aikojen parhaista tuloksistaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsä
    16.3.202312:04
    Jarmo Palokallio

    Yksityismetsänomistat kuittasivat viime vuonna lähes 2,5 miljardia euroa kantorahaa. Metsähehtaaria kohti laskettuna yksityismetsien liiketulos nousi 167 euroon.

    Viimevuotista parempaan tulokseen metsänomistajat ovat päässeet vain huippuvuosina 2007 ja 2018. Metsänomistajien paras vuosi oli 2007, jolloin metsähehtaari tuotti keskimäärin 181 euroa.

    Viimevuotisen tuloksen takana oli kohtuullisen hyvin käynyt puukauppa ja toisaalta se, että metsänomistajat vähensivät metsänhoitoon panostamista.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan yksityismetsien hehtaarikohtainen tulos parani edellisvuodesta 12 euroa. Edeltäneen viiden vuoden keskiarvoon verrattuna tulos nousi 14 prosenttia.

    Tulojen vaihtelu oli suurta maan eri osissa. Etelä-Suomen metsänomistajat saivat hehtaarilta 216 euroa liiketulosta, kun Pohjois-Suomessa tulos jäi 66 euroon hehtaarilta.

    Etelässä tulos nousi, mutta pohjoisessa se jäi kaksi prosenttia edellisvuotista heikommaksi reaalisesti laskettuna.

    Pohjois-Suomi käsittää Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnat.

    Metsänomistajien puukauppatulot olivat ennakkotietojen mukaan 2 482 miljoonaa euroa. Kantorahaa kertyi reaalisesti lähes saman verran kuin edellisvuonna, joka oli sahojen huippuvuosi.

    Metsänhoitoon metsänomistajat käyttivät 183 miljoonaa euroa eli selvästi aiempaa vähemmän. Hehtaaria kohti laskien metsänomistajien panostus metsänhoitoon laski 13 euroon. Reaalisesti laskua kertyi 14 prosenttia.

    Metsänomistajien kiinnostuksen väheneminen metsänhoitoon näkyi myös valtion tukemissa kemeratöissä. Kemeratuen käyttö jäi 37 miljoonaan euroon.

    Varattuja tukirahoja jäi käyttämättä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, yli 20 miljoonaa euroa.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Mäntytukin keskikantohinta oli viime viikolla 14 prosenttia korkeampi kuin vastaavalla viikolla vuosi sitten.

      Metsäteollisuus | Tukkien hinnat 13–14 prosenttia vuodentakaista korkeammat – puukaupan vauhti kiihtyi viime viikolla

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus on ostanut yksityismetsistä puuta alkuvuonna noin kolmanneksen enemmän kuin viime vuonna tähän aikaan.

      Metsäteollisuus | Koivukuitupuun hinta kohonnut vuodessa 38 prosenttia ‒ myös muiden puutavaralajien nousu jatkui viime viikolla

      Tilaajalle
    • Muuttunut kysyntätilanne näkyi viime vuonna puun hinnoissa, joskin kaikkiin hintoihin vaikutti myös inflaatio. Tukin reaalihinnat pysyttelivät edellisvuoden tasolla, vaikka nimellishinnat nousivat noin kahdeksan prosenttia. Havukuitupuun hinnat nousivat hieman vähemmän. Koivukuitupuun kuukausittainen keskihinta hurahti syyskuussa ohi mäntykuidun hinnasta, ja joulukuussa koivukuidun hinta oli enää reilun euron kuusikuidun hintaa alempana.

      Puukauppa | Kuitupuun kysyntä kasvaa ja tukin kysyntä laskee, arvioi PTT:n tutkimusjohtaja

      Tilaajalle
    • Nousevat hinnat ovat houkutelleet metsänomistajat puukaupoille.

      Metsäteollisuus | Puun kantohintojen nousu jatkui viime viikolla

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa