• Metsä Groupin tavoitteena kaupallistaa sivuvirroista kolme uutta tuotetta

    Metsä Group osallistuu kiertotalouden vapaaehtoiseen green deal -hankkeeseen. Se aikoo vähentää polttoon perustuvaa energiantuotantoaan.
    Uusissa tuotteissa hyödynnettäviä sivuvirtoja ovat muun muassa biogeeninen hiilidioksidi, ligniini, kuori, sahanpuru, tuhkat, sakat ja lietteet.
    Uusissa tuotteissa hyödynnettäviä sivuvirtoja ovat muun muassa biogeeninen hiilidioksidi, ligniini, kuori, sahanpuru, tuhkat, sakat ja lietteet. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Metsäteollisuus
    4.12.202412:45
    Sami Suojanen

    Metsä Group kertoo sitoutuvansa kiertotalouden green deal -sopimukseen.

    ”Tavoitteenamme on kaupallistaa kolme uutta merkittävää Metsä Groupin sivuvirtaan perustuvaa tuotetta tai ratkaisua vuoteen 2035 mennessä”, todetaan Metsä Groupin tiedotteessa.

    Konsernin mukaan tuotteen tai ratkaisun voi tuoda markkinoille joko Metsä Group tai sen kumppani kuitenkin niin, että Metsä Groupilla on ollut merkittävä rooli kehitystyössä. Kaupallistamiseksi lasketaan vähintään sadoissa tonneissa oleva vuosimyynti tai sitä vastaavat kaupalliset sopimukset.

    Sivuvirtoja ovat muun muassa biogeeninen hiilidioksidi, ligniini, kuori, sahanpuru, tuhkat, sakat ja lietteet. Uudet tuotteet voivat olla esimerkiksi kemikaaleja tai materiaaleja rakentamiseen, maaleihin, pinnoitteisiin maatalouteen tai kosmetiikkaan.

    Ympäristöministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön vapaaehtoisessa kiertotaloushankkeessa osallistujat asettavat vuoteen 2035 ulottuvia tavoitteita ja sitoutuvat toimiin, jotka edistävät vähähiilistä kiertotaloutta.

    Metsä Group aikoo vähentää sivuvirtojen polttoon perustuvaa energiantuotantoaan siten, että vuonna 2035 vuosituotanto on tuhat gigawattituntia pienempi kuin vuonna 2025. Vähennys perustuu muun muassa sähkön käytön lisäämiseen.

    ”Energiatehokkuuden parantaminen sähköistämisen kautta säästää arvokasta puuraaka-ainetta korkeamman jalostusarvon materiaalikäyttöön. Aine- ja energiavirrat kytkeytyvät toisiinsa”, todetaan Metsä Groupin tiedotteessa.

    Kiertotalouden green deal on uusi ohjauskeino kiertotaloussiirtymän vauhdittamiseksi. Syyskuussa 2024 julkistettiin seitsemän sitoutujaa ja nyt joulukuussa kuusi, joista Metsä Group on yksi.

    Lisää aiheesta
    • Pakkausmuovipaaleja kierrätyslaitoksella. Suomi maksaa EU:lle pitkän pennin muovijätteestä, joka ei päädy kiertoon.

      Ympäristö | Suomi alisuoriutuu kierrätyksessä ja maksaa siksi EU:lle sanktioita – näin tilanne korjataan

    • Saksalainen Ursula von der Leyen tuntuu tekevän kaikkensa, että hänet valitaan myös tulevan EU-komission puheenjohtajaksi.

      Maatalouspolitiikka | EU-komissio tarkoitti green dealillä varmasti hyvää, mutta käytettyä autoa en puheenjohtajalta enkä avainkomissaareilta ehkä ostaisi

    • Hollannin vaalivoittaja, EU-kriittinen oikeistopopulisti Geert Wilders voi olla yksi uusi jarruttaja, kun unioni yrittää viedä eteenpäin vihreän siirtymän lainsäädäntöä.

      Ilmastonmuutos | EU riitelee vihreää siirtymäänsä riekaleiksi vaalien lähestyessä – tulevaisuus voi olla tyly kaikille ilmastokohkaajista avohakkuita puolustaviin metsäjääriin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metsä Group
    kiertotalous
    green deal
    sivuvirrat
    vähähiilisyys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa