• Stora Enson ja Junnikkalan sahakaupat saatiin päätökseen

    Stora Enso ja Junnikkala saivat sahakaupat valmiiksi.
    Junnikkalan sahat Kalajoella, Oulaisissa ja Oulussa kuuluvat jatkossa Stora Enson Oulun kokonaisuuteen.
    Junnikkalan sahat Kalajoella, Oulaisissa ja Oulussa kuuluvat jatkossa Stora Enson Oulun kokonaisuuteen. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Metsä|Metsäteollisuus
    2.5.202510:00
    Anniina Jokinen

    Lokakuussa 2024 julkistettu yrityskauppa Junnikkalan ja Stora Enson välillä on saatu päätökseen. Junnikkalan koko osakekanta on siirtynyt Stora Enson omistukseen. Yhtiöt kertovat asiasta tiedotteissa.

    Junnikkalan Kalajoella, Oulaisissa ja Oulussa sijaitsevat sahat ovat jatkossa osa Stora Enson Oulun kokonaisuutta, johon kuuluvat entuudestaan Veitsiluodon saha ja Oulun pakkauskartonkitehdas.

    Junnikkalan metsäosasto siirtyy osaksi Stora Enson puunhankintaa. Junnikkalan työntekijät siirtyvät Stora Enson palvelukseen.

    Yrityskaupan myötä Stora Enson vuotuinen puunhankinta Suomessa kasvaa noin 1,7 miljoonaa kuutiometriä ja konsernin kokonaissahauskapasiteetti 700 000 kuutiometriä. Kaupan kokonaisarvo on enintään 137 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enson Oulun-tehtaalla on muutettu nyt kaksi paperikonetta kartongille. Kuva on aiemmin valmistuneelta kartonkikoneelta.

      Metsäteollisuus | Kalliista kuitupuusta huolimatta Stora Enso paransi tulostaan, nyt alkaa organisaation myllerrys

      Tilaajalle
    • Stora Enso ja Junnikkala kertoi yrityskaupasta viime lokakuussa.

      Metsäteollisuus | Stora Enso saa Junnikkalan, kilpailuvirasto hyväksyi yrityskaupan

    • Junnikkala sahaa Kalajoella järeää mäntyä. Sahan kyljessä toimii hyöläämö.

      Metsäteollisuus | Mitä tapahtuu, kun puun ostajia on vähemmän – Junnikkalan myynti nosti ajatuksen tukin hinnanlaskusta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa