• Mediat: Näin paljon Ranska aikoo vähentää susia

    Ranska aikoo poistaa susia määrän, joka vastaa 20 prosenttia koko maan susikannasta.
    Susien tappamien eläinten määrä kasvoi 10,6 prosenttia edellisestä vuodesta.
    Susien tappamien eläinten määrä kasvoi 10,6 prosenttia edellisestä vuodesta.  Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    2.1.202508:58
    Eija Vallinheimo

    Saksan Bayerissa ilmestyvä maatalousviikkolehti kirjoittaa, että Saksassa aktiivinen susien kannanhallinta ei ole mahdollista vaikka susikannat kasvavat.

    Lehti kertoo, että Ranska noudattaa täysin erilaista strategiaa. Viimeisimmän tiedon mukaan Ranskassa aiotaan poistaa 192 sutta. Tämä tarkoittaa, että Ranskan susikannasta poistetaan lähes 20 prosenttia.

    Ranskassa susikanta on pysynyt viimeaikaisten arvioiden mukaan ennallaan. Auvergne-Rhône-Alpesin alueen prefektuurin mukaan susikannan arvioidaan pysyneen tuhannessa sudessa. Tämän vuoden arvio perustuu kuitenkin uuteen menetelmään. Menetelmä perustuu alueellisista näytteistä viime talvena tehtyihin geneettiseen analysointeihin.

    Ranskassa susihyökkäysten määrä kasvoi 4,6 prosenttia vuonna 2024 edelliseen vuoteen verrattuna. Samaan aikaan susien tappamien eläinten määrä kasvoi 10,6 prosenttia edellisestä vuodesta. Virallisten tietojen mukaan alueet, joilla susia on löydetty vasta äskettäin, kärsivät erityisen paljon.

    Saksassa on virallisten tietojen mukaan reilut 1 600 sutta huomattavasti pienemmällä alueella kuin Ranskassa. Metsästysjärjestöt uskovat, että alueella, joka on puolet Ranskan koosta elää noin 2 000–3 000 sutta.

    Bayerisches Landwirtschaftliches Wochenblatt: Jagd auf den Wolf: Franzosen wollen fast 200 Tiere abschießen

    Lisää aiheesta
    • Työryhmä ovat työskennellyt huhtikuun alusta alkaen suden ja muiden suurpetojen poikkeuslupakäytäntöjen kehittämiseksi.

      Erä | Kuka päättäisi, milloin susia on Suomessa tarpeeksi?

    • Enimmäkseen sudet viihtyvät syrjäisillä vuoristoalueilla.

      Erä | Mediat: Jopa täällä on havaittu nyt susia ensimmäistä kertaa sataan vuoteen

    • Latvian susikannan kooksi on arvioitu noin 1 400 yksilöä.

      Erä | Svensk Jakt: Latvian sudenmetsästys loppusuoralla – 300 suden kiintiö kohta täynnä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle