
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma eli Metso-ohjelma on saavuttanut jo 97 prosenttia suojelutavoitteestaan.
Ohjelman tavoitteena on perustaa 96 000 hehtaaria uusia suojelualueita vuoteen 2025 mennessä. Viime vuoden loppuun mennessä ohjelmassa oli suojeltu 93 000 hehtaaria, maa- ja metsätalousministeriön tiedotteessa kerrotaan.
Pysyvän suojelun tavoite tullaan saavuttamaan etuajassa.
Viime vuonna noin 400 metsänomistajaa päätyi suojelemaan metsiään pysyvinä luonnonsuojelulain mukaisina suojelualueina tai myi metsäänsä valtiolle luonnonsuojelualueiksi.
”Vapaaehtoinen suojelu on keskeistä Suomen suojelutavoitteiden saavuttamiseksi sekä laajasti hyväksyttyä”, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) iloitsee.
"Metsänomistajien vapaaehtoisuuteen perustuvassa Metso-ohjelmassa saavutetut tulokset ovat hieno osoitus halusta parantaa luonnon monimuotoisuutta”, kiittää ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.).
Ministeriön mukaan tavoitteiden saavuttaminen edellyttää metsäsektorilta ”merkittävää aktivoitumista”.
Toisesta tavoitteesta, ympäristötukisopimusten ja luonnonhoitotöiden tekemisestä, on saavutettu 79 prosenttia. Tavoitteena on tehdä ympäristötukisopimuksia ja luonnonhoitotöitä 82 000 hehtaaria vuoteen 2025 mennessä.
Ympäristötuki on tarkoitettu erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteiden säilyttämiseen. Luonnonhoidon tukea voi hakea esimerkiksi lähteiden tai purojen kunnostukseen.
Ministeriön mukaan tavoitteiden saavuttaminen edellyttää metsäsektorilta ”merkittävää aktivoitumista”.
Tänä vuonna ympäristötukisopimuksiin, luonnonhoitotukeen ja kulotustukeen on käytettävissä yhteensä noin 14,5 miljoonaa euroa.
Tänä vuonna tavoitteena on solmia ympäristötukisopimuksia ja toteuttaa elinympäristöjen luonnonhoitoa yhteensä 3 100 hehtaaria. Viime vuonna tätä tavoitetta toteutettiin ennätysmäisesti 5 400 hehtaarilla.
Ympäristötukeen ja luonnonhoitoon käytettiin viime vuonna varoja enemmän kuin koskaan aikaisemmin Metso-ohjelman aikana: ympäristötukisopimusten korvauksiin noin 12,7 miljoonaa euroa ja luonnonhoitohankkeisiin 1,3 miljoonaa euroa.
Tänä vuonna ympäristötukisopimuksiin, luonnonhoitotukeen ja kulotustukeen on käytettävissä yhteensä noin 14,5 miljoonaa euroa, josta luonnonhoitoon ja kulotuksiin on varattu 2,2 miljoonaa euroa.
Metso-ohjelman jatkokauden sisällön ja tavoitteiden valmistelu käynnistyy tänä vuonna.
Ympäristötukea haettiin aiemmin kemera-järjestelmän kautta. Se vaihtui vuodenvaihteessa metka-järjestelmään.
Uuden metka-kärjestelmän mukaisia hakemuksia ympäristötukisopimuksiin, luonnonhoitotukeen ja kulotustukeen voi tehdä maaliskuun alusta alkaen.
Tukijärjestelmän muutoksen takia ympäristötuen valmistelua päästään kuluvana vuonna aloittamaan aikaisintaan alkukesästä.
Tukihakemusten valmistelua on tarkoitus siirtää Metsäkeskukselta muille alan toimijoille.
Metso-ohjelman jatkokauden sisällön ja tavoitteiden valmistelu käynnistyy tänä vuonna.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
