

Kireä pakkanen kohmettaa sormia, kun etelästä matkanneet Someron veljekset esittelevät pohjoismaisen energiayhtiön kanssa tekemäänsä vuokrasopimusta.
Se käsittää yli 400 akkukontin sijoittamista 6,2 hehtaarin alalle Sievin Haukkamäen alueella. Energiayhtiö maksaisi vuokraa 4 000 euroa hehtaarilta vuodessa 45 vuoden ajan. Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin.
Virroilla asuva Pauli Somero, Jämsän Hallissa asuva Hannu Somero ja Orivedellä asuva Pekka Somero omistavat yhdessä sukutilansa metsää Pohjois-Pohjanmaan Sievissä. Etämetsänomistajat allekirjoittivat vuokrasopimuksen heinäkuussa.
Elokuussa veljekset saivat tietää, että Sievin kunta on käynnistänyt alueen kaavoituksen ja 362 hehtaaria on määrätty rakennuskieltoon, mukaan lukien heidän omistamansa kiinteistö. Kunta suunnittelee Haukkamäen alueelle vihreään energiaan, pääasiassa vedyntuotantoon nojaavaa teollisuutta.
Someroilta kunta haluaisi ostaa 39 hehtaaria. Hannu Someron mukaan kunta on aikonut lunastaa alueen, jos myyntiin ei suostuta.

Sievin kunnanjohtaja Antti-Jussi Vahteala kiistää jyrkästi pakkolunastusaikeet.
Vahtealan mukaan maakaupat tehdään vapaaehtoisesti ja kunnan tarjous on ”avokätinen”. Someroiden mukaan heille on tarjottu 50 senttiä neliömetriltä eli 5 000 euroa hehtaarilta.
”Se ei ole mitään siihen verrattuna, mitä energiayhtiö maksaisi”, Pekka Somero puuskahtaa.
Kunnan tarjous kertakorvauksena on noin 200 000 euroa. Yhtiön maksama vuokra olisi koko vuokra-ajalta noin viisinkertainen.
Huomioitavaa on myös se, että akkuvarastot eivät estä metsätalouden harjoittamista loppuosalla palstasta ja maanomistus pysyisi heillä.
”On käsittämätöntä, että yrittäjäystävälliseksi profiloitunut Sievin kunta ei anna tehdä bisnestä omalla maalla.”
”On käsittämätöntä, että yrittäjäystävälliseksi profiloitunut Sievin kunta ei anna tehdä bisnestä omalla maalla”, Pekka Somero purnaa.
Viereiselle metsäpalstalle, joka on Kannuksen puolella, maanomistaja on tehnyt samankaltaisen vuokrasopimuksen akkuvarastoista eikä Kannuksen kaupungilla ole ollut siitä vastaan sanomista.

Vahtealan mukaan akkuvarastot eivät ole kunnan näkökulmasta järkeviä.
”Haluamme sellaisia teollisia tuotantolaitoksia, jotka tuovat työpaikkoja. Akku varaa vain kapasiteettia, eikä oikeasti hyödytä aluetta”, hän toteaa MT:lle.
”Haluamme sellaisia teollisia tuotantolaitoksia, jotka tuovat työpaikkoja.”
Kunnanjohtajan mukaan maata ei ole pakko myydä.
”Jos maanomistaja ei halua myydä, rakennetaan teollisuusalue muualle. Alueella on muitakin maanomistajia.”
Somerot kutsuttiin joulukuun alkupuolella muutaman päivän varoitusajalla Sievin kunnantalolle keskustelemaan asiasta.

Sievin kunnan tekninen johtaja Sami Puputti kertoo, että teollisuusalueelle suunnitellaan ensisijaisesti vedyntuotantoa.
Alueella on tulevaisuudessa saatavilla merkittävä määrä sähköä, sillä Fingrid rakentaa Kukonkylälle sähköasemaa.
Lisäksi Gasgrid suunnittelee valtakunnallista vedynsiirtoverkostoa. Vetyputki kulkisi Someroiden maiden läheltä.
”Pienille kunnille tällaisia mahdollisuuksia tulee harvoin.”
Puputti painottaa, ettei hän lähtökohtaisesti vastusta akkuvarastoja.
”Ne ovat hyviä, sillä ne tasapainottavat sähköjärjestelmää”, hän kommentoi. Teollisuusalueesta olisi kuitenkin kunnalle enemmän hyötyä.
Kukonkylän sähköaseman on arvioitu valmistuvan vuonna 2028. Puputin mukaan se tulee olemaan Suomen suurin sähköasema ja mahdollistaa teollisuuden keskittymisen alueelle.
”Pienille kunnille tällaisia mahdollisuuksia tulee harvoin.”
Kaavoitukseen ja maankäyttöpolitiikkaan perehtynyt MTK:n kenttäpäällikkö Markku Ekdahl toteaa, että kunnat suhtautuvat yleensä myönteisesti akkuvarastojen sijoitteluun, mutta tässä tapauksessa kunta näkee vetytehtaassa suuremman potentiaalin kuin akkuvarastoissa.
”Vetytehdas työllistää jatkuvasti, ja kiinteistöverotulot ovat ihan toista luokkaa kuin akkuvarastolla.”
Lunastuslaki muuttui elokuun alussa, mikä paransi maanomistajan asemaa.
”Ennen kunta pystyi lunastamaan raakamaan hinnalla ja sitten myymään kalliita tontteja eteenpäin. Nyt lunastushinta määritellään markkinahinnan mukaan”, Ekdahl selittää.
”Tässä tapauksessa, kun maankäytöstä on jo olemassa oleva vuokrasopimus, markkinahintaa pitäisi lähteä hakemaan sen mukaan.”
”Tässä tapauksessa, kun maankäytöstä on jo olemassa oleva vuokrasopimus, markkinahintaa pitäisi lähteä hakemaan sen mukaan.”
Tilanne on siinä mielessä hankala, että kunta sanoo, ettei se tee lunastuksia, mutta voi jättää akkuvarastojen rakentamisluvan myöntämättä.
”Lain mukaan kunnalla on kaavoitusmonopoli, joten kunta viime kädessä ratkaisee, mitä sinne tulee”, Ekdahl summaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
