• Biolan avasi uniikin laitoksen, vastaavaa ei löydy mistään maailmalta – turvetta kasvualustana korvataan mäntykuidulla

    Yli seitsemän miljoonaa euroa maksanut laitos käynnistyi vuoden vaihteessa. Ensimmäiset uudet kasvualustat ovat jo markkinoilla. Yhtiö aikoo luopua turpeesta vuoteen 2040 mennessä.
    Tilaajalle
    Biolanin uusi laitos nousi Euraan.
    Biolanin uusi laitos nousi Euraan. Kuva: Biolan Oy
    Metsä|Metsäteollisuus
    21.2.202314:00
    Veikko Niittymaa
    Eura

    Euralainen kasvualustoja valmistava Biolan on kehittänyt uudenlaisen valmistusprosessin, jolla kasvualustoiden ja kuivikkeiden raaka-aineena käytetään turpeen sijasta mäntyhaketta. Laitos on valmis ja sitä esiteltiin helmikuun toisella viikolla.

    Kesällä 2021 käynnistynyt hanke on viety läpi pikavauhtia osin siksi, että rakentamiseen saadun avustuksen aikataulu oli kireä. Alunperin kustannuksiksi laskettiin 5,8 miljoonaa ja valtio myönsi siihen 40 prosentin tuen. Koronan ja sodan takia kustannukset paisuivat yli 7 miljoonaan euroon, mutta tuki ei noussut vastaavasti, kertoo toimitusjohtaja Teppo Rantanen Biolanilta.

    Turve tuskin häviää kasvualustoista, mutta rinnalle tarvitaan uusia materiaaleja.

    Odotukset ovat korkealla. Biokuitulaitos on yhtiölle historian suurin investointi, Rantanen toteaa. Hän arvelee, että turpeen saatavuus heikkenee kasvualustojen tekemiseen ja vaihtoehtoja tarvitaan.

    Rantasen mukaan maa- ja metsätalousministeriöltä saatu avustus oli keskeistä hankkeen käynnistämisessä ja toteutumisessa.

    Biolan on kehittänyt prosessin, jossa mäntyhakkeesta pystytään poistamaan siinä luontaisesti olevia kasvua haittavia aineita. Haketta kuumennetaan ja paineistetaan hiertämisen yhteydessä. Laitos on sen verran uniikki, että esittelytilaisuudessa sitä ei saanut kuvata. Vastaavaa ei löydy Suomesta eikä muualtakaan.

    Biolan Oy

    Euralainen perheyhtiö, Kariniemen suvun omistuksessa.

    Perustettu vuonna 1974 Kariniemen sisaryritykseksi jalostastamaan kananlantaa. Mullan tuotanto alkoi 1985.

    Konserniin kuuluu 11 yritystä Suomessa ja ulkomailla (Viro, Kiina, Ruotsi)

    Emoyhtiön liikevaihto 32,4 miljoonaa euroa (2021)

    Liikevoitto 1,14 miljoonaa euroa (2021)

    Työntekijöitä 76 (2021)

    Kehittää, valmistaa ja markkinoi kasvualustoja, lannoitteita ja maanparannusaineita sekä ekologiseen asumiseen liittyviä laitteita kuten kompostoreja ja jäteveden käsittelylaitteita.

    Laitoksen testiajot alkoivat syksyllä ja tuotantoon se saatiin vuoden vaihteessa, joten ”käynnistysnappia” ei nyt päästä painamaan, vaikka laitoksen avajaisia vietetään, totesi tekninen johtaja Petri Konttinen Biolanilta.

    Konttisen mukaan mäntyhake ostetaan Pihlavan sahalta. Puun markkinatilanne tuntuu Biolanilla. Metsäyhtiöt haluavat käyttää itse kaiken puun, myös sivuvirrat, mutta Konttinen luottaa, että mäntyhaketta riittää.

    Puun käyttö kasvaa sitä mukaa, kun mäntypohjaisen turvealustan menekki lisääntyy. Tavoite on, että 4–5 vuoden päästä hierrettyä mäntykuitua tuotetaan 200 000 irtokuutiota. Määrä vastaa nykyistä kasvuturpeen käyttöä Euran tehtaalla.

    Biolan on saanut valmiiksi mäntyhaketta käyttävän biokuitutehtaan, joka on uniikki maailmankin mitassa, sanoo toimitusjohtaja Teppo Rantanen Biolanilta. Ensimmäiset tuotteet saadaan markkinoille keväällä. Lasipurkeissa on puukuidusta ja suobiomassoista tehtyjä seoksia. Tekninen johtaja Petri Konttinen (vas) esittelee kalkkunoille kehitettyä kuiviketta.
    Biolan on saanut valmiiksi mäntyhaketta käyttävän biokuitutehtaan, joka on uniikki maailmankin mitassa, sanoo toimitusjohtaja Teppo Rantanen Biolanilta. Ensimmäiset tuotteet saadaan markkinoille keväällä. Lasipurkeissa on puukuidusta ja suobiomassoista tehtyjä seoksia. Tekninen johtaja Petri Konttinen (vas) esittelee kalkkunoille kehitettyä kuiviketta. Kuva: Veikko Niittymaa

    Biolan on testannut likimain kaikkia puulajeja ja mänty on osoittautunut ylivoimaiseksi raaka-aineeksi, kertoo tuotekehitysjohtaja Hannamaija Fontell Biolanilta.

    Pajua ja muita lehtipuita on myös ehdotettu, mutta testeissä ne eivät pärjännet likikään männylle, Fontell kertoo.

    Fontellin mukaan biokuitutehdas on saatu toimimaan jopa paremmin kuin etukäteen odotettiin. Lopputuotteet ovat laadukkaita ja niitä otetaan käyttöön keväällä myyntiin tulevissa tuoutteissa.

    Mäntyhake puuttuu prosessissa lähes valkoiseksi puukuiduksi. Se sopii kuivikkeeksi, mutta ei käy sellaisenaan kasvualustaksi, koska puukuitu ei sido ravinteita.
    Mäntyhake puuttuu prosessissa lähes valkoiseksi puukuiduksi. Se sopii kuivikkeeksi, mutta ei käy sellaisenaan kasvualustaksi, koska puukuitu ei sido ravinteita. Kuva: Veikko Niittymaa

    Biokuitulaitos tuottaa alkuvaiheessa puukuitua sekä puukuiden ja suobiomassan sekoitusta. Seossuhdetta voidaan säätää asiakkaan toiveiden mukaan.

    Suobiomassalla tarkoitetaan suon pinnasta kuorittua sammalta. Sammalmatto uusiutuu 10–20 vuodessa.

    Biolan on edustanut kiertotaloutta alusta saakka, kun broilerinlantaa alettiin jalostaa puutarhureille. Uusi tuotantolaitos jatkaa tätä pitkälle tulevaisuuteen. Emme odota lyhyen tähtäimen voittoja tästä, Rantanen toteaa.

    Tuotekehitysjohtaja Hannamaija Fontell esittelee ensimmäiset uutuudet, puukuidun sekä puukuidun ja suobiomassan seoksen.
    Tuotekehitysjohtaja Hannamaija Fontell esittelee ensimmäiset uutuudet, puukuidun sekä puukuidun ja suobiomassan seoksen. Kuva: Veikko Niittymaa

    Turve tuskin häviää kasvualustoista, mutta rinnalle tarvitaan uusia materiaaleja. Rantanen ja Fontell esittelivät hollantilaisen Wageningenin yliopistossa tehtyä selvitystä kasvualustojen raaka-aineista vuoteen 2050 mennessä.

    Kasvualustujen tarve yli nelinkertaistuu maailmanlaajuisesti. Turpeen kulutuksen arvioidaan kaksinkertaistuvan seuraavien 30 vuoden aikana, mutta etenkin puusta saatavat sekä suobiomassojen kaltaiset uudet raaka-aineet kasvattavat voimakkaasti osuuttaan.

    Lisää aiheesta
    • Kansalaisilla menee luottamus poliittiseen päätöksentekoon, kun vastoin tieteellisiä todisteita turve arvottiin fossiiliseksi, Muhonen arvioi noustessaan kuormaamaan turvekuormaa.

      Energia | Ensi kesän turpeennosto iso kysymysmerkki – koneita olisi romutuksesta huolimatta, mutta yrittäjät karanneet alalta

      Tilaajalle
    • Kasvintuotanto | Broilerinkakasta lannoitteita pelto- ja puutarhakasveille ‒ ”Kotimainen vaihtoehto lisää huoltovarmuutta”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa