• Puun hinta viikolla 34: Kantohinnat jatkoivat hienoista laskuaan

    Puukauppa vilkastui heinä- ja elokuun hiljaisten viikkojen jälkeen.
    Tilaajalle
    Koivukuitupuun hinta kävi kesän alkupuolella 29 eurossa kuutiolta. Viime viikolla siitä maksettiin keskimäärin 26,30 euroa kuutiolta.
    Koivukuitupuun hinta kävi kesän alkupuolella 29 eurossa kuutiolta. Viime viikolla siitä maksettiin keskimäärin 26,30 euroa kuutiolta. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Puukauppa
    28.8.202316:00
    Sami Suojanen

    Puukauppamäärä kääntyi nousuun viikolla 34. Viime viikolla metsänomistajat myivät 0,45 miljoonaa kuutiota puuta Metsäteollisuus ry:n jäsenille. Määrä oli noin neljänneksen enemmän kuin kolmena edeltävänä viikkona.

    Vaikka puukauppamäärät nousivat, niin metsänomistajat ovat myyneet kesällä puuta selvästi vähemmän kuin kahtena vuotena aiemmin. Esimerkiksi vuonna 2022 metsäteollisuus osti elokuun puolivälissä yli 40 prosenttia enemmän puuta kuin tänä vuonna.

    Kantohintojen laskuun viime viikkoon päättynyt neljän viikon jakso ei tuonut muutosta. Ne pysyivät edelleen laskussa.

    Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset maksoivat viime viikkoon päättyneellä jaksolla kuusitukista keskimäärin 73,03 euroa kuutiometriltä. Kesän korvalla kuusitukin keskihinta kävi 78,5 eurossa kuutiolta.

    Mäntytukista maksettiin 69,91 ja koivusta 55,78 euroa kuutiolta.

    Koivukuitupuun hinta kävi kesän alkupuolella 29 eurossa kuutiolta. Viime viikolla siitä maksettiin keskimäärin 26,30 euroa kuutiolta.

    Vaikka puukauppa on käynyt kesälomien jälkeen säästöliekillä, niin koko vuosi on edelleen viimevuotista edellä. Metsänomistajat ovat myyneet tänä vuonna 26,8 miljoonaa kuutiota puuta, kun mukaan lasketaan kaikki ostajat.

    Viime vuoden vastaavana aikana kauppoja oli tehty noin 23,1 miljoonasta kuutiosta.

    Lisää aiheesta
    • Vaikka puukauppa kävi heinäkuussa säästöliekillä, koko vuoden puukauppamäärä on edelleen keskiarvon yläpuolella.

      Puukauppa | Puun kantohinta laski, mutta hankintahinta nousi heinäkuussa

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuus tarvitsee puuta tasaisesti, että tehtaat pysyvät käynnissä.

      Puukauppa | Metsäteollisuus odottaa puukaupan vilkastuvan lomakauden jälkeen

      Tilaajalle
    • Kokkolalaisen hirsitalon seinät ovat Siperian seetriä, mutta lattiat Suomessakin yleisesti kasvatettavaa lehtikuusta. Lilli Kastrén-Takanen petasi makuuhuoneensa sänkyä vuonna 2017.

      Metsäteollisuus | Erikoispuille on tulossa uusi kauppapaikka – ”Siitä hyötyvät niin metsänomistajat kuin teollisuus”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen