• Erikoispuille on tulossa uusi kauppapaikka – ”Siitä hyötyvät niin metsänomistajat kuin teollisuus”

    Paljon kotimaista erikoispuuta päätyy nykyisellään sellukattilaan tai energiaksi. Teollisuus joutuu tuomaan erikoispuun ulkomailta.
    Tilaajalle
    Kokkolalaisen hirsitalon seinät ovat Siperian seetriä, mutta lattiat Suomessakin yleisesti kasvatettavaa lehtikuusta. Lilli Kastrén-Takanen petasi makuuhuoneensa sänkyä vuonna 2017.
    Kokkolalaisen hirsitalon seinät ovat Siperian seetriä, mutta lattiat Suomessakin yleisesti kasvatettavaa lehtikuusta. Lilli Kastrén-Takanen petasi makuuhuoneensa sänkyä vuonna 2017. Kuva: Päivi Karjalainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    2.8.202315:12
    Jukka Hämäläinen

    Puukauppa pyörii Suomessa valtaosin kuusen, männyn ja koivun ympärillä, kun muut puulajit ovat jääneet marginaaliin. Jo haavasta puhutaan erikoispuuna, vaikkei se sitä oikeasti olekaan.

    Sahahaavalle olisi myös kysyntää.

    ”Esimerkiksi pirkkalalainen Karava Oy sanoi, että haluaisi 10 000 mottia suomalaista haapaa saunatuotteisiin. Suomalainen haapa olisi valkeutensa puolesta kysyttyä, jos vain kasvupaikka on hyvä”, Suomen Sahayrittäjät ry:n puheenjohtaja Timo Ripatti kertoo.

    ”Todellakin käyttäisimme kotimaista, jos se olisi mahdollista.”

    Höylättyä sahatavaraa valmistavan Karavan toimitusjohtaja Jaakko Soini vahvistaa.

    ”Todellakin käyttäisimme kotimaista, jos se olisi mahdollista. Nyt ostamme haavan suurimmaksi osaksi Latviasta. Sahatun haavan ostohinta on noin 700 euroa kuutiolta.”

    Haapa on mainio materiaali saunan sisustamiseen. Valmistaja Karava tuo suurimman osan käyttämästään haavasta Latviasta.
    Haapa on mainio materiaali saunan sisustamiseen. Valmistaja Karava tuo suurimman osan käyttämästään haavasta Latviasta. Kuva: Rami Marjamäki

    Kotimaisen haavan ja muun erikoispuun käyttö tyssää ontuvaan logistiikkaan.

    ”Kukaan Suomessa ei pysty myymään haapaa teollisessa mittakaavassa. Suurimmille yhtiöille haapa on pisara meressä ja metsänhoitoyhdistyksille hankala, kun yksittäiset rungot ovat pitkin ja poikin ympäri tiloja”, Soini perustelee.

    Erikoispuu on helppo tilata ulkomailta sahoilta ja tukkureiden välityksellä.

    ”Käytämme myös paljon tervaleppää. Se tulee Liettuasta. Tuija tulee Keski-Euroopasta ja saarni Ranskasta”, Soini kertoo.

    ”Kotimainen puu olisi hyvä myös hiilijalanjäljen kannalta.”

    Puuteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Janne Liias on samoilla linjoilla. Hän edustaa hirsitalo-, huonekalu- ja puusepänteollisuutta.

    ”Jäsenyrityksemme ostavat ainoastaan koivun sataprosenttisesti Suomesta. Muu puu tulee pääosin tukkureiden kautta ulkomailta.”

    Liiaskin uskoo, että kotimaiselle erikoispuulle olisi kysyntää.

    ”Puuta menee koko ajan yllättävän paljon. Yhdistykseemme kuuluu lähes 300 valmistajaa. Vaikka nyt olemme matalasuhdanteessa, erikoiskalustamisessa käytetään paljon viilua ja jalopuuta.”

    ”Erikoispuun tarjonta tahtoo olla sellaista, että facebook-ryhmissä ilmoitellaan, että meillä on täällä yksi tukkipuu, tulkaa hakeen. Piensahureiden kohdalla ongelmia aiheuttaa etsiskely, kun välillä erikoispuuta on saatavilla, välillä ei.”

    Erikoispuun saatavuus ulkomailtakaan ei ole Liiaksen mukaan enää itsestäänselvyys.

    ”Ulkomaiset materiaalivirrat ovat omia haasteitaan. Osaltaan joudumme korvaamaan suojeltuja puulajeja kotimaisilla. Kotimainen puu olisi hyvä myös hiilijalanjäljen kannalta.”

    ”Toisaalta erikoispuun saanti on hankaloitunut. Jotkut maat, kuten Saksa, myyvät tammet ja pyökit Kiinaan, ja meillä on haaste saada oikeanlaista puuta.”

    BellusWoodin Manne Viljamaa ja Oskari Koskinen esittelevät yhtiön visakoivuvarastoa.
    BellusWoodin Manne Viljamaa ja Oskari Koskinen esittelevät yhtiön visakoivuvarastoa. Kuva: Rami Marjamäki

    Haavan ja lehtikuusen ohella merkittävää erikoispuun tarjontaa edustaa Suomessa visakoivu. Sen suurimpiin välittäjiin kuuluu vääksyläinen BellusWood.

    ”Ostamme sitä noin 30 000 kiloa vuodessa. Maailmalle menee niin paljon kuin saadaan”, toimitusjohtaja Oskari Koskinen kertoo.

    Hyvälaatuisesta visasta yhtiö maksetaan 2–3 euroa kilolta.

    ”Hinta vaihtelee sen mukaan, paljonko tavaraa on ja mitä nouto maksaa. Haemme tavaran itse, sillä samalla näkee laadun.”

    Vaikka visakoivu myy tällä hetkellä hyvin, markkina uhkaa pakahtua tulevaisuudessa.

    ”15 vuotta kun mennään eteenpäin, niin visaa on Suomessa aika kasa. Peliliikkeitä pitää tehdä, että kaikki saadaan menemään”, Koskinen ennustaa.

    Kohtalainen joukko metsänomistajia ja erikoispuiden harrastajia innostui istuttamaan visaa takavuosina niin, että siitä syntyi varsinainen buumi.

    Suomalaiset innostuivat joukolla visakoivun kasvatuksesta.
    Suomalaiset innostuivat joukolla visakoivun kasvatuksesta. Kuva: Kari Salonen

    Sahayrittäjillä ja Puuteollisuudella on lupaava uutinen niin erikoispuun tuottajille kuin teollisuudelle: ensi vuoden alusta Suomeen aletaan rakentaa uutta kauppapaikka, jonka kautta erikoispuun kysyntä ja tarjonta kohtaavat.

    ”Sellainen on työn alla. Jos kaikki menee hyvin, Suomen Sahayrittäjät ry ja Puuteollisuus ry käynnistävät Metsäkeskuksen kanssa yhteisprojektin erikoispuun kauppapaikan luomiseksi niin, ettei laadukas puutavara päätyisi hukkakäyttöön”, Timo Ripatti paljastaa.

    ”Siitä hyötyvät niin metsänomistajat kuin teollisuuskin”, Janne Liias iloitsee.

    Erikoispuiksi voidaan laskea esimerkiksi koivun erikoistyvi, haapa, lehtikuusi, tervaleppä, visakoivu, kataja, pihlaja, tuomi, raita, tammi, vaahtera, lehmus, jalava ja saarni.

    Erikoispuulla käydään kyllä kauppaa Suomessa, mutta kauppa perustuu tuottajien ja teollisuuden suoriin tai pienillä kauppapaikoilla solmittuihin kontakteihin. Sahayrittäjä Pentti Huppunen sahaamassa kotimaista lehtikuusta terasseihin muutama vuosi sitten.
    Erikoispuulla käydään kyllä kauppaa Suomessa, mutta kauppa perustuu tuottajien ja teollisuuden suoriin tai pienillä kauppapaikoilla solmittuihin kontakteihin. Sahayrittäjä Pentti Huppunen sahaamassa kotimaista lehtikuusta terasseihin muutama vuosi sitten. Kuva: Sanne Katainen
    Lisää aiheesta
    • Hankinnoissa suositaan nyt kotimaisia vaihtoehtoja, mikä näkyy kestopuun myynnissä. Komposiitit ovat pääosin tuontitavaraa kuten myös viime vuosina yleistynyt lehtikuusi. Veikko ja Juho Veikko Jokimäki lastasivat kestopuuta kuormaan Laihialla viime perjantaina.

      "Kasvua edelliskevääseen oli 50 prosenttia" – tämän puutavaran kysyntäpiikki alkoi koronakeväänä odotettua aiemmin

    • BellusWood Oy:n toimitusjohtaja Oskari Koskinen esittelee kuivumassa olevaa visakoivua.

      Suomalainen visakoivu ja muut erikoispuut kiinnostavat jopa Kiinassa asti – uusi yritys pyrkii viemään suomalaista metsäosaamista maailmalle

    • Kasvupaikka-alue, jolla kuusta nykyisin viljellään, sekä männylle, rauduskoivulle ja raportissa käsitellyille keskeisille puulajeille sopivat kasvupaikka-alueet. Kasvupaikkatyyppien viereiset prosenttiluvut kertovat niiden osuuden metsämaasta Etelä-Suomessa.

      Kuusen viljelyn riskit kasvavat – tutkija harkitsisi vaihtoehtoina lehtikuusta, hieskoivua ja tammea

      Tilaajalle
    • MT:n kyselyyn vastanneista 22 prosenttia oli kokeillut tammen kasvatusta.

      Erikoispuita kokeillaan innokkaasti, mutta moni on myös pettynyt lopputulokseen – "Takavuosien lehtikuusikokeilusta ei vanhalle isännälle jäänyt tiliä"

    • Metsänhoito | Jalava, vaahtera vai sittenkin lehtikuusi? Testaa MT:n haastavassa visassa, tunnistatko puulajit pelkistä palikoista

    • Kodassa sisustuksena yhdeksäätoista puulajia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa