• Mitä ovat dyyni, flada ja kluuvi?

    Vihaslahden luontopolku Kalajoella tutustuttaa maankohoamisrannikon erikoisuuksiin.
    Tilaajalle
    Hiekkasärkiltä voi kävellä tai pyöräillä leveää lankkupolkua pitkin Vihaslahden lintutornille.
    Hiekkasärkiltä voi kävellä tai pyöräillä leveää lankkupolkua pitkin Vihaslahden lintutornille.  Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Luonto
    18.6.202621:30
    Suvi Jylhänlehto
    Kalajoki

    Kalajoella on mainio mahdollisuus tutustua Pohjanlahden maankohoamisrannikkoon, jonka luonnonolot ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuiset.

    Maa kohoaa Perämerellä noin kahdeksan millimetriä vuodessa, mikä näkyy rantaviivan siirtymisenä merelle päin.

    Pitkällä rantaviivalla voi ihastella dyynejä eli tuulen kasaamia hiekkakumpuja ja harjanteita. Dyynialueet ovat puuttomia tai niillä kasvaa kitukasvuista mäntyä.

    Suomen vanhimmat dyynit ovat sisämaassa. Ne ovat peräisin mannerjäätikön sulamisvaiheesta, kun taas nuorimmat dyynit ovat syntyneet merenrannoille maankohoamisen seurauksena.

    Kalajoella kuulee puhuttavan säikistä, joilla paikalliset tarkoittavat veden alle muotoutuneita hiekkadyynejä. Särkät puolestaan ovat dyynejä, jotka ovat kasautuneet rantaan.

    Vihaslahden lintutornilta voi bongata lukuisia lintulajeja. Pesimälajistoon kuuluvat esimerkiksi tukkasotka, jouhisorsa, heinätavi, pilkkasiipi, mustakurkku-uikku ja suokukko.
    Vihaslahden lintutornilta voi bongata lukuisia lintulajeja. Pesimälajistoon kuuluvat esimerkiksi tukkasotka, jouhisorsa, heinätavi, pilkkasiipi, mustakurkku-uikku ja suokukko. Kuva: Timo Heikkala

    Alueen erikoisuuksia ovat myös fladat ja kluuvit.

    Flada on matala lahti, jolla on vielä yhteys mereen. Kluuvi syntyy, kun jatkuva yhteys mereen katkeaa. Korkean veden aikaa yhteys mereen kuitenkin säilyy.

    Flada on matala lahti, jolla on vielä yhteys mereen. Kluuvi syntyy, kun jatkuva yhteys mereen katkeaa.

    Fladat ja kluuvit ovat kuroutumisen välivaiheita. Niissä vesi on vielä enimmäkseen suolaista. Viimeinen vaihe on makeavetinen kluuvijärvi, Vesi.fi-sivustolla selitetään.

    Kalajoen Vihaslahti olisi jo kokonaan merestä irti kuroutunut kluuvijärvi, mutta se on edelleen yhteydessä mereen kaivettujen kanavien kautta, Metsähallitus kertoo opastauluissaan. Kartalla yhtä kanavaa kutsutaan Suezin kanavaksi.

    Rentukka kukkii alkukesästä kosteilla paikoilla.
    Rentukka kukkii alkukesästä kosteilla paikoilla. Kuva: Timo Heikkala

    Vihaslahti kuuluu Vihas-Keihäslahden luonnonsuojelualueeseen. Se on lukuisten lintulajien elinympäristö, jossa voi nähdä monia eri lajeja ruokailemassa ja pesimässä.

    Hiekkasärkiltä voi kävellä tai pyöräillä leveää lankkupolkua pitkin Vihaslahden lintutornille. Lokkilinnalta matkaa tulee 3,4 kilometriä.

    Vihaslahden poukamassa on lintutorni, tulentekopaikat ulkona ja katoksen alla, wc sekä opastuskatos.

    Kesäisin merenrannan hakamailla voi bongata myös alueella laiduntavia lampaita.
    Kesäisin merenrannan hakamailla voi bongata myös alueella laiduntavia lampaita.  Kuva: Marika Laurila

    Vihaslahden luontopolku on myös yksi Farmari-näyttelyn retkikohteista. Luontopolulla voi kulkea milloin vain, mutta jokaisena näyttelypäivänä järjestetään myös opastettu retki Vihaspauhan maakunnallisesti arvokkaille maisemalaitumille.

    Laidunkävelyllä tutustutaan alueen merenrantaniittyihin ja hakamaihin sekä kuullaan niiden kiehtovasta ja monimuotoisesta kasvillisuudesta.

    Tutuiksi tulevat muun muassa käärmeenkieli, rantanätkelmä, vilukko ja isolaukku. Lisäksi opitaan, millainen merkitys alueen laidunnuksella on näiden arvokkaiden elinympäristöjen ja lajien säilymiselle.

    Laidunkävelyille osallistuminen on maksutonta, mutta sinne kannattaa ilmoittautua ennakkoon. Mukaan pääsee myös ilmoittautumatta, jos tilaa riittää.

    Harjuluontoon pääsee tutustumaan Maristonpakkojen poluilla ja portaikoissa.
    Harjuluontoon pääsee tutustumaan Maristonpakkojen poluilla ja portaikoissa. Kuva: Timo Heikkala
    Lisää aiheesta
    • Kalajoen Hiekkasärkillä kyltit varoittavat äkkisyvistä. EU-uimarannalle on tasattu ja merkitty turvallinen uintialue.

      Turvallisuus | Äkkisyvä voi yllättää – viime kesän tragedian vuoksi Kalajoen Hiekkasärkillä alkaa uimavalvonta

      Tilaajalle
    • Tuulivoimala-alueella matkaa jouduttaa uusien metsäteiden verkosto, joka reunustaa paloaluetta.

      Metsä | Kalajoen uusi retkeilyreitti kulkee metsäpalon runtelemassa maastossa Suomen suurimman tuulivoimapuiston kupeessa

      Tilaajalle
    • Kapea Kyynäränharju kulkee kevyesti mutkitellen koko Liesjärven halki. Harjua pitkin kulkevat Liesjärven kansallispuiston retkeilyreitit.

      Luonto | Kaikki tietävät Punkaharjun, mutta Suomi on täynnä näitä jääkauden aikaisia muodostelmia – katso vinkit upeisiin kohteisiin

    Artikkelin aiheet
    Kalajoki
    luontopolku
    maankohoaminen
    flada ja kluuvi
    dyyni
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle