

Soratie kiemurtelee ohi tuulivoimaloiden, niittyvillan täplittämien soiden ja kivisten männikkökankaiden. Hakkuuaukeita muistuttavilla alueilla maa puskee horsmaa ja polvenkorkuista koivua.
Tarkemmin katsoessa voi huomata, ettei kyse ole hakkuista. Heinikoiden ja kivikoiden seassa erottuu mustuneita kantoja ja juurakoita. Metsän seinä ei ole vihreä ovi, vaan rivi hiiltyneitä runkoja.
Vuoden 2021 heinäkuussa Suomessa koettiin viikkoja kestänyt kuiva ja helteinen jakso. Maasto oli rutikuivaa myös täällä Kalajoen Rautiossa, suuren suoalueen reunamilla, josta lähti leviämään yksi lähivuosien suurimmista metsäpaloista.
Palossa tuhoutui metsää 227 hehtaarin alueelta. Sammutustyöt kestivät kaikkiaan parisen viikkoa, ja niihin osallistui pitkästi toistatuhatta pelastajaa ja sopimuspalokuntalaista eri puolilta Suomea.

Nyt paloalueen ympärillä kohoavat tuulivoimalat. Ne ovat osa vuosina 2022–2023 valmistuttua Mutkalammin tuulivoimapuistoa, joka on vielä toistaiseksi Suomen suurin. Kalajoen, Kannuksen ja Kokkolan alueella sijaitsevaan puistoon kuuluu kaikkiaan 69 voimalaa.
Tänä kesänä alueelle on valmistunut retkeily- ja luontoreitistö, joka kulkee osin tuulivoimapuistossa sekä alueella, jossa metsäpalo riehui neljä vuotta sitten. Matkan varrelle mahtuu myös seudulle tyypillistä metsämaisemaa ja suota pitkospuineen.
Reitistö etenee sorateitä, penkkateitä ja kunnostettuja polkuja pitkin, joten se soveltuu hyvin erityisesti pyöräilijöille. Noin 50 kilometrin reittiverkostosta voi valita itselleen sopivan kierroksen tai etapin kunnon ja aikataulun mukaan.

Laavujen ja pitkospuiden rakentamisessa on hyödynnetty paloalueelta peräisin olevaa hiiltynyttä puuta.

Reittien varrelle on rakennettu uusia laavuja, ja paloalueen laidalle tuulivoimaloiden kupeeseen on pystytetty kota. Laavujen ja pitkospuiden rakentamisessa on hyödynnetty paloalueelta peräisin olevaa hiiltynyttä puuta.
Liekkien alle jäänyt alue oli pääosin nuorta mäntymetsää ja ojitettua suoaluetta. Alueen suurin maanomistaja on Kalajoen seurakunta, joka on suojellut Metso-ohjelman kautta reilut sata hehtaaria eli noin puolet paloalueesta.
Reitistön varrella voi tehdä havaintoja siitä, miten luonto elpyy metsäpalon jälkeen. Ja elpyyhän se: tuhka on vauhdittanut uutta kasvua, ja vihreä kasvillisuus luo silmiinpistävän kontrastin kuolleiden puiden rungoille.
Tuhka on vauhdittanut uutta kasvua, ja vihreä kasvillisuus luo silmiinpistävän kontrastin kuolleiden puiden rungoille.
Oman leimansa reitistölle antavat tuulivoimalat, joita pääsee täällä näkemään ja kuulostelemaan lähietäisyydeltä. Paikoin voimalat hallitsevat maisemaa, mutta alueella riittää myös metsätaipaleita, joilla ne jäävät näkymättömiin.
Isoja mäkiä näiltä seuduilta ei löydy. Niinpä maisemien tähyilyyn sopivin paikka on Eihveli-näkötorni, jonka rautiolaiset rakensivat vuonna 2008. Tornista avautuvat näkymät niin läheiselle Jäkälänevalle kuin Mutkalammin voimala-alueellekin.
Reiteille on helpointa suunnata Raution kylän keskustasta, jonne on Kalajoelta matkaa noin 25 kilometriä. Reitti-infot julkaistaan sekä verkossa että kylän monitoimitalon luona. Susinevan kodalle on tulossa infotaulut, jotka kertovat paitsi reitistöstä myös Raution metsäpalosta ja Mutkalammin tuulipuistosta.
Virallisesti reitistö avataan perjantaina 4.7. Rautio-viikon yhteydessä. Rakentamisesta on vastannut Raution kyläyhdistys, joka on kunnostautunut monissa hankkeissa ja ollut vaikuttamassa muun muassa monitoimitalon rakentamiseen ja kyläkaupan avaamiseen.
Ulkoilureitistön rakentamisen kustannukset olivat noin 118 000 euroa. Kyläyhdistys sai hankkeeseen rahoitusta Rieska-Leader ry:ltä, mutta sen toteutumiseen on tarvittu myös lukuisia yhteistyökumppaneita ja paikallisten talkootyötä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
